Ei ole kovinkaan "hämmentävää", että maahanmuuttajat elävät mieluummin etuuksien varassa kuin tekevät työtä

Käännös Samnytt-julkaisusta. Kiitos jälleen kääntäjälle.

26. lokakuuta 2022

Tuore tutkimus turvapaikanhakijamaahanmuuttajien – tai "pakolaisten", kuten heitä täällä virheellisesti kutsutaan – työllisyysasteesta osoittaa (jälleen kerran), että pelottavan pieni osa heistä elättää itsensä, kun taas yhtä pelottavan suuri osa on riippuvainen työssä käyvistä ruotsalaisista, jotka elättävät heidät.

Kymmenen Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen monin paikoin jopa puolet ei ole saavuttanut tuloja, jotka vastaisivat edes 75:tä prosenttia kokoaikaisesta, matalapalkkaisesta ja ammattitaidottomasta työstä. Yhdessä etuuksia saavan väestön toisen puoliskon kanssa he edustavat siten jatkuvaa taloudellista alijäämää sen suhteen, mitä he osallistuvat tuotantoon ja maksavat veroina yhteiskunnalle suhteessa siihen, mitä he kuluttavat julkisesti rahoitettuina palveluina.

Tutkijat eivät löydä työmarkkinasyitä, jotka selittäisivät tätä tilannetta enemmän kuin vain osittain. Työ- ja koulutuspolitiikan arviointilaitoksen (IFAU) tutkija sanoo olevansa tästä "ymmällään". Dagens Median haastattelussa raportin takana olevat tutkijat "sallivat itselleen" "spekuloida", miksi se näyttää edelleen tältä. Mutta koska vallitseva poliittisesti korrekti oppi estää heitä soveltamasta Occamin partaveitsen käyttöä, kukaan ei uskalla kutsua asiaa oikealla nimellä ja kertoa meille muille yksinkertaista ja itsestään selvää asiaa: monet eivät yksinkertaisesti halua tehdä työtä.

Ja miksi sinä, kolmannen maailman maahanmuuttajana, haluaisit tehdä töitä Ruotsissa, kun kaikki kannustimet ja signaalit vetävät sinua päinvastaiseen suuntaan?

Ruotsiin vasta saapuneena saat automaattisesti kaksi vuotta enemmän tai vähemmän ehdottomia etuuksia, joita kutsutaan perustueksi. Muodollisesti sinun on oltava työmarkkinoiden käytettävissä ja osallistuttava SFI-ohjelmaan oppiaksesi ruotsin kieltä, mutta jos et tee kumpaakaan näistä asioista, siitä ei ole seurauksia.

Näiden kahden vuoden aikana lähes kukaan ei ole töissä, ei edes missään verorahoitteisissa/tuetuissa työmarkkinatoimenpiteissä, joiden tarkoituksena on peittää se, että maahanmuuttajien työllisyysaste on todellisuudessa vielä paljon alhaisempi kuin viralliset luvut osoittavat.

Kun koko Ruotsin työssä käyvien veronmaksajien oli kahden ensimmäisen vuoden aikana kannettava taakka maahanmuuttajien elatuksesta, nyt sen kunnan asukkaat, johon maahanmuuttaja on sijoitettu, joutuvat ottamaan koko taloudellisen vastuun, kun kotoutumistuki muuttuu sosiaaliavuksi tai toimeentulotueksi, kuten sitä nyt kutsutaan.

Nyt on mahdotonta sanoa ei, koska kansalliset poliitikot ovat ottaneet käyttöön niin sanotun asutuslain, joka ohittaa kuntien itsehallinnon ja pakottaa kunnat ottamaan vastaan enemmän maahanmuuttajia kuin niillä on varaa ottaa vastaan ja kuin niillä on asuntoja, koulupaikkoja ja niin edelleen. Puhumattakaan siitä, mitä tällainen usein raju väestörakenteen muutos aiheuttaa lyhyessä ajassa yhteiskunnan epäsosiaalisuuden, rikollisuuden ja turvattomuuden lisääntymisenä.

Maahanmuuttajan on myös tässä tapauksessa oltava muodollisesti työmarkkinoiden käytettävissä, jotta hän voi saada kunnallista tukea, mutta vaatimusten noudattamista koskevat vaatimukset ovat tässä tapauksessa yhtä alhaiset kuin valtion asettautumistuen osalta. Sosiaalietuuksien maksaminen jatkuu vuodesta toiseen, puolessa tapauksista puhumme vuosikymmenistä ja monissa näistä siihen asti, kunnes henkilö jää eläkkeelle, ja sen rahoittavat myös työssä käyvät veroa maksavat ruotsalaiset, ja toisin kuin näissä tapauksissa se ei liity siihen, mitä he ovat henkilökohtaisesti maksaneet eläkejärjestelmään.

Maahanmuuttajien paapominen ja paijaaminen perustuu väärään käsitykseen siitä, että he ovat niin sanottu haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä. Todellisuudessa he kuuluvat erittäin etuoikeutettuun ryhmään.

Suurin osa maahanmuuttajien maanmiehistä ei ole saanut sitä lottovoittoa, johon liittyy Ruotsissa ilmaiseksi asuminen, ilmaiset terveys- ja hyvinvointipalvelut, ilmainen koulunkäynti, työttömien toimeentulo ja niin edelleen, kaiken tarjoava seisova pöytä. Suurin osa asuu edelleen vähemmän kehittyneissä kotimaissaan, joissa elintaso on huomattavasti alhaisempi.

Lisäksi Ruotsiin tulevista maahanmuuttajista hyvin harvat, jos lainkaan, ovat todellisia pakolaisia. Suurin osa on lähtenyt kotimaastaan huomattavasti proosallisemmista syistä - erästä suorasukaista amerikkalaista presidenttiä lainatakseni, et halua jäädä "paskamaahan" raatamaan, jossa olet syntynyt, parantaaksesi sitä. Sen sijaan he haluavat vapaamatkustajaksi sinne minkä meidän maailmankolkassamme asuvat kunnianhimoisemmat ihmiset ovat otsa hiessä rakentaneet sukupolvien ajan.

Ja jos sinulla oli lähtiessäsi jotain aitoa pakolaisuutta muistuttavaa, se loppui jo kauan ennen kuin saavuit Ruotsiin tai edes Eurooppaan. Turvalliset maat, joihin olisi voinut ja pitänyt jäädä, ovat jo nyt konfliktialueiden läheisyydessä. Tänne päätyy myös suurin osa niistä, jotka ovat päättäneet tai joutuneet jättämään kotinsa, kaikki ne, joilla ei ole varaa maksaa pakolaisten salakuljettajille satatuhatta kruunua vastaavaa summaa matkasta pohjoismaiseen siirtolaisparatiisiin – summa, johon todella hädänalaisilla ei ole varaa ja johon vain varakkaimmilla ja/tai rikollisilla on varaa.

Sen lisäksi, että itse vastaanottojärjestelmät, jotka perustuvat takapajuiseen käsitykseen maahanmuuttajista haavoittuvina, edistävät heidän passivoitumistaan ja myös meidän poliittinen keskustelu, jossa turvapaikkaan liittyvää maahanmuuttoa on käsitelty vahvasti vasemmistoliberaalisti, on pahentanut tilannetta entisestään.

Maahanmuuttajille esitettyjä vaatimuksia on pidetty lähes rasistisina. Tämä ei koske vain asioita, jotka liittyvät vastuun ottamiseen omasta toimeentulosta Ruotsissa. Sen lisäksi, että heidän ei tarvitse tehdä työtä, heidät pitäisi vapauttaa myös länsimaisten perusarvojen, kuten demokratian, sananvapauden, sukupuolten tasa-arvon ja seksuaalivähemmistöjen suvaitsevaisuuden kunnioittamisesta.

Vaikka maahanmuuttaja syyllistyisi Ruotsissa vakavaan rikokseen, useimmissa tapauksissa hänen ei katsota rikkoneen yhteiskuntasopimusta ja häntä ei lähetetä kotiin. Sen sijaan puolustellaan erilaisilla vasemmistolaisilla poliittisilla kliseillä sitä, että se on yhteiskunnan vika, ruotsalaisen rasismin vika, sosioekonomisten olosuhteiden vika – kaiken muun paitsi oma syysi ja että olet vastuussa omista teoistasi. Suurin osa niistä, jotka on tuomittu poistumaan maasta, jää kuitenkin maahan, koska maassa on lukuisia porsaanreikiä, niin sanottuja täytäntöönpanoon liittyviä esteitä, jotka liittyvät käänteiseen lainsäädäntöön, jossa rikoksentekijät nähdään pikemminkin uhreina.

Kriitikot ovat käyttäneet tästä maahanmuuttajiin kohdistuvasta asenteesta termiä "matalien odotusten rasismi". Se on luultavasti ylivoimaisesti laajimmalle levinnyt rasismin muoto Ruotsissa, ja sitä esiintyykin hieman paradoksaalisesti juuri siinä ryhmässä, joka osoittaa meitä muita kaikkein äänekkäimmin rasisteiksi.

Näissä hyvyyttä viestivissä piireissä esiintyy myös sellaisia halventavia ilmaisuja kuin "kotimutis" ja "tomsetä" maahanmuuttajista, jotka eivät ole ostaneet uhri-identiteettiä eivätkä hyväksy identiteettipoliittisen uusvasemmiston suojatin ja pampun roolia.

Liian monet maahanmuuttajat kuitenkin hyväksyvät ja sisäistävät kiitollisina tämän haavoittuvaksi ja vähäosaiseksi mielletyn minäkuvan ja sen sisältämät tekosyyt, miksi on kaikkien muiden vika, että he eivät ole onnistuneet hankkimaan elantoa, elämään laillisesti, oppimaan ruotsia, käymään koulua, lopettamaan huumeiden käyttöä ja niin edelleen.

Tämä on tietysti suoranaisesti haitallista, jos on minkäänlaisia tavoitteita toimivan kotouttamisen suhteen. Ristiriitainen tosiasia on se, että mitä enemmän joku kannattaa maahanmuuttoa, jota Ruotsissa pitäisi olla, sitä enemmän hän kannattaa näkemyksiä, jotka tekevät tällaisen maahanmuuton mahdottomaksi.

Ruotsissa jopa rahoitamme verovaroin "julkisena palveluna" radiota, televisiota ja palkintoshow'ta, jotka auttavat edistämään musiikkia, niin sanottua gangsteriräppiä, jossa törkeintä jengirikollista väkivaltaa romantisoidaan, ihannoidaan ja oikeutetaan. Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun sanotaan, että on tärkeää keskittyä ennaltaehkäisyyn, jotta maahanmuuttajataustaiset nuoret eivät kulje samaa laveaa tietä kuin heidän edeltäjänsä.

Sama vasemmisto, joka esittää jengirikollisen elämän aseet kädessä kovimpana mahdollisuutena, johon nuori maahanmuuttajapoika voi pyrkiä, puhuu muissa yhteyksissä ruotsalaisten miesten "myrkyllisestä maskuliinisuudesta". Onko mahdollista siivilöidä enemmän hyttysiä ja niellä isompia kameleita? Voitko pistää itsesi loogisempaan solmuun kuin tuohon?  [(idiomaattisesti) tehdä pienistä asioista iso juttu ottamatta huomioon paljon tärkeämpiä asioita, otettu Jeesuksen sanoista Matteuksen evankeliumissa.]

Dagens Nyheter -lehdessä hiljattain julkaistussa mielipidekirjoituksessaan kirjailija ja asianajaja Jens Lapidus kysyy, miksi vakava jengirikollisuus on Ruotsissa niin paljon yleisempää maahanmuuttajien keskuudessa kuin muissa vastaavissa Euroopan maissa. Kun otetaan huomioon suurempi turvapaikkaan liittyvä maahanmuutto asukasta kohti, vähemmän poliiseja asukasta kohti ja vähemmän pelottavia rangaistuksia kuin muualla maailmassa, Lapidus esittää mielenkiintoisia selittäviä hypoteeseja, jotka liittyvät kuitenkin pääasiassa jengirikollisia nuoria miehiä koskevaan minäkäsitykseen.

Lapidus uskoo, että esimerkiksi Ruotsissa jengirikolliset ovat muiden maiden rikollisia herkemmin loukkaantuvia ja että siksi asetta käytetään Ruotsissa useammin kuin siellä. Hän yhdistää sen siihen tosiasiaan, että radikaalin feminismin juurruttaman pehmeän miesihanteen maassa on suhteellisen vaikeampaa löytää ulostulo suuremmalle miehisyyden tarpeelle, joka vallitsee niissä kulttuureissa, joista maahanmuuttajat tulevat, ja että he siksi hakeutuvat ainoaan ympäristöön, jossa tämä on vielä mahdollista – jengiympäristöön.

Vaikka nämä seikat voivat osaltaan olla osittaisia selityksiä, ja on olemassa yleisempiä syitä kritisoida ruotsalaista sukupuoleen liittyvää ennakkoluuloa, tässä yhteydessä olisi luultavasti keskityttävä Ruotsin asenteisiin maahanmuuttajia kohtaan ja käsityksiimme heistä eikä niinkään heidän asenteisiinsa itseään kohtaan. En viittaa tavallisiin ihmisiin, jotka eivät välitä siitä, mistä olet kotoisin, kunhan teet työtä, käyttäydyt hyvin ja olet mahdollisimman paljon ihmisten kaltainen, vaan edellä kuvattuun monikulttuuriseen instituutioon, jolla on täysin vastakkainen näkemys – että maahanmuuttajien ei tarvitse tehdä työtä, noudattaa lakia eikä sopeutua ruotsalaiseen yhteiskuntaan.

Kenellekään, joka ei ole valtion johtaman IFAU:n tutkija eikä vaaranna jatkuvia tutkimustehtäviään ja rahoitusta puhumalla väärin, ei ole lainkaan "hämmentävää", että turvapaikka-asioihin liittyvät maahanmuuttajat työskentelevät huomattavasti vähemmän kuin mitä voidaan selittää konkreettisilla työmarkkinatekijöillä.

Sen jälkeen, kun on otettu huomioon esimerkiksi alempi koulutustaso ja kielitaito, turvapaikanhakijamaahanmuuttajien työllisyysasteessa on edelleen suuri selittämätön ero ruotsalaisiin ja muihin Pohjoismaista, Länsi-Euroopasta, Yhdysvalloista ja Itä-Aasiasta tuleviin maahanmuuttajiin verrattuna. Tämä on samankaltainen havainto kuin kriminologisessa tutkimuksessa, jossa on todettu, että samat ryhmät ovat yliedustettuina vakavien rikosten tekijöinä. Erot eivät katoa, vaikka niitä painotettaisiin sosioekonomisten tekijöiden perusteella.

Vasemmiston tarjoama selitys sille, miksi näissä maahanmuuttajaryhmissä tehdään niin paljon vähemmän työtunteja, on se, että ruotsalaiset työnantajat ja yritysten omistajat ovat rakenteellisesti niin rasistisia, että he asettavat valkoisen ihonvärin osaamisen edelle ja vaarantavat mieluummin yrityksensä kilpailukyvyn ja olemassaolon kuin työllistävät muutaman ruskean ja mustan ihmisen. Tämä on Södertörnin (vasemmiston) yliopiston pöytälaatikkotuote, joka on ristiriidassa kaiken järkevän liiketaloudellisen ajattelun kanssa ja jota eivät myöskään tue kansainväliset tutkimukset, joiden mukaan ruotsalaiset ovat maailman vähiten rasistisia ihmisiä.

Toinen ja paljon läheisempi selitys on se, että kolmannen maailman maahanmuuttajat eivät ole erityisen tottuneita, kiinnostuneita tai motivoituneita tekemään työtä.

Tämä käy ilmi heidän kotimaidensa BKT:stä. Monilla aikuisilla ei ole koskaan ollut kunnollista kahdeksasta viiteen -työtä ennen Ruotsiin tuloaan. Monet naisista sanovat suoraan, ettei heidän ole koskaan tarvinnut tehdä työtä kotimaassaan eikä heillä ole aikomustakaan tehdä sitä Ruotsissa. Valtio, joka kotimaassa on yleensä korruptoitunut sortokoneisto, ei ole asia, jota kohtaan sinulla on luontainen lojaalisuuden ja "me"-tunne, mikä alentaa moraalista kynnystä käyttää hyväkseen myös ruotsalaista valtiota – jos ylipäätään muodostat yhteyden itsellesi maksettavien etuuksien ja ruotsalaisten maksamien verojen välille.

Tämän luontaisen työn vieroksumisen lisäksi ruotsalainen yhteiskunta lisää taloudellisia kannustimia ja poliittisia signaaleja, joiden mukaan sinun, köyhän ja haavoittuvan maahanmuuttajan, ei tarvitse eikä sinun odoteta työskentelevän Ruotsissa elääksesi. Nuoremmille ensimmäiselle ja toiselle sukupolvelle viesti on, että heidän ei tarvitse käydä koulua loppuun ja että ei ole vain ok, jos he päätyvät vanhempiensa tavoin elinikäiselle sosiaaliturvalle, vaan myös anteeksiannettavaa, jos he päättävät kääntyä rikoksen tielle. Ja jos teet sen ja pystyt lisäämään rumpukoneen soundiin pientä murinaa, voit saada Ruotsin radion hienon gaalapalkinnon.

Kun kaikki nämä tekijät otetaan huomioon, olisi vielä hämmentävämpää, jos turvapaikanhakijamaahanmuuttajien todettaisiin työskentelevän enemmän kuin he työskentelevät, ja vielä hämmentävämpää on se, että he eivät työskentele vielä vähemmän. Uusi sinikeltainen hallitus on ilmoittanut "paradigman muutoksesta" maahanmuuttopolitiikassa ja siihen liittyvässä kriminaalipolitiikassa. Kaikki hallituspuolueet eivät kuitenkaan ole yhtä innostuneita tiedosta, ja joillakin ministereillä näyttää olevan jopa oma ja vastakkainen agenda.

Kun otetaan huomioon tämä ja koko Ruotsin vasemmistolaisen ja EU:n ja Euroopan unionin vasemmiston rakenteellinen esteellisyys kaikkia pyrkimyksiä vastaan, joilla "Ruotsista tehdään jälleen hyvä", ei luultavasti pitäisi asettaa odotuksia tälle lainsäädäntökaudelle liian korkealle, mutta toivon pilkahdus on vielä havaittavissa, ja se on jo itsessään hengähdystauko haavoittuneelle ruotsiystävälliselle sielulle.

Mats Dagerlind

Lähde