Käännetty Samnytt-julkaisusta. Kiitos taas
kääntäjälle.
YK:n maailmanlaajuisen viestinnän johtaja Melissa
Fleming ilmoitti viime viikolla, että YK on tehnyt yhteistyötä useiden suurten
teknologiayritysten kanssa torjuakseen väärää tietoa Covid-19:stä ja
ilmastonmuutoksesta. Yksi näistä yrityksistä on Google, jonka hakukone
lajittelee nyt osumia sen perusteella, että ”YK omistaa tieteen”. YK:n
”absoluuttisista totuuksista” poikkeavat ilmastoa ja ilmastonmuutosta koskevat
löydökset eivät saisi näkyä hakutuloksissa.
Melissa Fleming oli aiemmin YK:n pakolaisjärjestön
UNHCR:n päätiedottaja, ja tässä tehtävässä hän on kunnostautunut
turvapaikka-aktivistina kirjoittamalla kirjan ”Toivo – Doaan pako Ruotsiin”.
Nykyään hän on YK:n globaalin viestinnän osaston propagandajohtaja.
Uudessa tehtävässään Fleming on ottanut tiukan kannan
siihen, mitä tietoja pitäisi olla kansalaisten saatavilla ja mitä ei. Hänen
mukaansa tavoitteena on ”torjua disinformaatiota”. Flemingin mielestä on
erityisen tärkeää puuttua asiaan ja valvoa tiedonkulkua erityisesti covidin ja
ilmaston osalta.
Tämän työn lähtökohtana on, että YK katsoo, että sillä
on yksinomainen toimivalta ja oikeus päättää, mikä on totta ja mikä ei. Jos
esimerkiksi YK:n ilmastonmuutospaneelilla on näkemys jostakin
ilmastokysymyksestä, sitä olisi pidettävä ainoana pätevänä näkemyksenä, ja
kaikki siitä poikkeavat näkemykset olisi luokiteltava disinformaatioksi.
Viime viikolla Fleming ilmoitti, että hänen
toimiessaan globaalin viestinnän johtajana YK aloittaa tiiviin yhteistyön
johtavia hakupalveluja ja sosiaalisen median alustoja ylläpitävien suurten
teknologiayritysten kanssa. Yhteistyön tavoitteena on valvoa, mitä tietoja
maailman kansalaiset saavat käyttöönsä.
Flemingin mukaan tätä ei pitäisi nähdä sensuurina vaan
palveluna kansalaisille, jotka pitäisi saada vakuuttuneiksi siitä, että se on
heidän omaksi parhaakseen. "Me omistamme tieteen ja mielestämme se on
jotain, minkä maailman tulisi tietää", YK:n maailmanlaajuinen
viestintäpäällikkö totesi.
Tällaista esitettiin Maailman talousfoorumin (WEF)
järjestämässä paneelikeskustelussa, joka oli yksi ”vaikutus kestävän kehityksen
edistämiseksi”-nimellä kulkevista kokouksista. WEF:ää on toistuvasti kritisoitu
siitä, että se on foorumi, jolla valtaapitävät ohjaavat poliittista
päätöksentekoa pois demokraattisesta kansanvallasta ja kohti elitistisemmän
teknokratian ohjausta.
Keskustelun aikana Fleming selvitti, mitä vaikutuksia
YK:n ja Googlen yhteistyöllä on:
– Jos esimerkiksi googletat ’ilmastonmuutos’, niin
saat hakutulosten alkuun kaikki mahdolliset YK:n lähteet.
Aloite yhteistyöstä Googlen kanssa tehtiin sen
jälkeen, kun YK:n virkamiehet olivat ”järkyttyneitä nähdessään, että kun
googlasimme sanan ’ilmastonmuutos’, saimme uskomattoman vääristynyttä tietoa
alkuun”.
YK on myös aiemmin ollut tekemisissä Googlen kanssa,
saadakseen jälkeenpäin poistettua hakutuloksia, joista ei maailmanjärjestön
käytävillä pidetä. Nyt se aikoo kuitenkin mennä askeleen edelle ja olla ”paljon
ennakoivampi”, jotta ei-toivottuja hakutuloksia ei näkyisi lainkaan.
Google ei ole ainoa foorumi, jolla YK nyt tehostaa
toimiaan ”disinformaation torjumiseksi”. WEF:n paneelikeskustelussa Fleming
mainitsi myös TikTokin, jossa on jo käynnissä vaikutuskampanja, jolla pyritään
varmistamaan, ettei nuori sukupolvi, joka on siellä vahvimmin edustettuna, saa
”väärää” käsitystä ilmastosta ja covidista.
YK on palkannut omat ”asiantuntijansa”, jotka ovat
luoneet TikTokiin tilit ja omistautuvat kokopäiväisesti levittämään sitä, mitä
maailmanjärjestö katsoo, että nuoren sukupolven pitäisi pitää totena ja
valheena, faktana ja vääränä tietona. Fleming jatkoi, että sen
vaikuttajatallissa on myös suosittuja niin sanottuja vaikuttajia, joihin se
tietää monien nuorten luottavan.
– Monet sosiaalisen median käyttäjät luottavat
vaikuttajiin enemmän kuin suoraan YK:lta tulevaan tietoon – ja heillä on
valtava kannattajakunta, Fleming selitti.
On olemassa lakeja ja määräyksiä, jotka edellyttävät,
että vaikuttajat ovat avoimia sen suhteen, milloin kaupalliset toimijat
maksavat heille tuotteen tai palvelun mainostamisesta. Flemingin viestistä ei
käynyt ilmi, sovelletaanko samaa avoimuutta, kun vaikuttajat mainostavat YK:n
ilmastopaneelia.
Keskustelun aikana Fleming kehotti myös kaikkia yhteiskunnan
sektoreita seuraamaan YK:n esimerkkiä ja ”tulemaan paljon aktiivisemmiksi”
vaikuttamaan kansalaisiin ”oikeaan” suuntaan.
Mats Dagerlind