Erään ruotsalaisen viesti. Kiitos nimimerkki KLS:lle käännöksestä.
Yhä useammat ystävistämme jättävät Ruotsin, ja se tekee kipeää sydämessä. Kenties ei koskaan enää nähdä.
Eilen kaksi vanhempieni parhaista ystävistä kertoi, että heille on myönnetty lupa muuttaa Uuteen-Seelantiin. Molemmat ovat erikoislääkäreitä. He sanovat, että he jättävät Ruotsin, koska heistä tuntuu siltä, ettei heidän lapsillaan enää ole tulevaisuutta siellä.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun tuntemamme ihmiset jättävät Ruotsin. Viimeisten kahden vuoden aikana meillä on ollut ystäviä, jotka ovat muuttaneet muun muassa Brasiliaan, Sveitsiin, USA:han ja Australiaan. Muutamat korkeasti koulutettuja. Ja monet muut ovat alkaneet vakavissaan selvittää mahdollisuuksia muuttaa. Kukaan idioottikaan ei halua tehdä kovaa työtä ja maksaa maailman korkeimpia veroja todetakseen sitten, että joutuu kuolemaan odottaessaan leikkausta, kerjäämään lääkärin vastaanottoaikoja ja maksamaan rikollisten ja kymmenien tuhansien sellaisten aikuisten miesten ylläpidosta, joilla ei ole tarvetta turvapaikkaan.
Ei tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, että Ruotsilla ja sen väestöllä ei ole valoisaa tulevaisuutta. Ruotsista tulee parhaassakin tapauksessa ja hyvällä onnella minkä tahansa Lähi-idän maan kaltainen, missä kaikilla korkeasti koulutetuilla on yksi pyrkimys yli muiden: muuttaa maasta.
Niinpä on täysin uskomatonta, että enemmistö ruotsalaisista ei ole käsittänyt, mikä odottaa heitä ja heidän lapsiaan.
Niin kuin isäni sanoi: niin surullista ja turhauttavaa, että on pakko todistaa lopun alkua yhdelle maailman hienoimmista ja menestyneimmistä maista, yhdelle maailman hyvätapaisimmista ja vieraanvaraisimmista kansoista, joka joutui johtajiensa taholta pahimman ajateltavissa olevan petoksen uhriksi. Sen todistaminen, kuinka Ruotsi uppoaa pala palalta, jättiläismäisen hieno ja kaunis Titanic, jolla on kelvoton kapteeni, joka ”ei näe, mitä on tulossa”, ja joka pian jää historiaan.
Ja tulee muistaa että ns. vallitsevan kehityksen myötä tämä on Suomenkin tulevaisuus. Jota ei saisi edes arvostella.