Haluatko miljonääriksi? – islamilainen versio

Netistä poimittua. Kiteyttää osuvasti varsin paljon.

Sosiaalidemokraatit kopioivat Ekerothin 13 vuotta vanhan lakiehdotuksen – käynnistävät suurena aloitteenaan

 

Magdalena Andersson (S) / Kent Ekeroth (SD) / Jengirikolliset Kuva: Fanni Uusitalo / Suomen valtio / poliisi

Sosiaalidemokraatit kopioivat Ekerothin 13 vuotta vanhan lakiehdotuksen – käynnistävät suurena aloitteenaan

Sosiaalidemokraatit haluavat ottaa käyttöön ”ruotsalaisen mafialain”, joka perustuu amerikkalaiseen Ricon malliin, jota ruotsidemokraatit ehdottivat jo vuonna 2011 ja ovat sen jälkeen kamppailleet saadakseen sen läpi – joka vuosi. Magdalena Andersson kuitenkin väittää, että tämä on sosiaalidemokraattien ehdotus ja että aloite osoittaa, että puolue on askeleen edellä muita puolueita ratkaisuillaan jengirikollisuuden torjumiseksi. Uudessa haastattelussa Kent Ekeroth (SD) kommentoi sosiaalidemokraattien kopiointia hänen lakialoitteestaan.

– ”He ovat röyhkeitä”, hän sanoo Riksille.

Sosiaalidemokraattien puoluejohtaja Magdalena Andersson ja kansanedustaja Teresa Carvalho (S) pitivät viime viikolla lehdistötilaisuuden siitä, miten Ruotsissa pitäisi taistella jengirikollisuutta vastaan S:n politiikan avulla. Anderssonin mukaan jengirikollisuus on nähtävä kansallisena kriisinä - ”vähän kuin pandemia”.

S-puolueen johtaja hyökkäsi myös hallitusta ja ruotsidemokraatteja vastaan, jotka hänen mukaansa eivät ole onnistuneet torjumaan jengirikollisuutta kahden vuoden aikana, jonka he ovat olleet vallassa.

– ”Jengirikollisuuden otteen murtaminen yhteiskunnasta vaatii täysin uutta lähestymistapaa”, Andersson sanoi lehdistötilaisuudessa.

Sosiaalidemokraatit ehdottavatkin, että Ruotsi ottaisi mallia Yhdysvaltojen niin sanotusta Rico -lainsäädännöstä, jossa rikollisverkostoihin kuuluvia henkilöitä asetetaan kollektiiviseen rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tämä mahdollistaisi sen, että hallitseviin johtajiin voitaisiin puuttua ja heidän omaisuutensa voitaisiin myös takavarikoida.

Kopioitu SD:ltä

Tämä ehdotus ei kuitenkaan ole sosiaalidemokraattien eikä mikään uusi viime vuoden ehdotus, kuten Magdalena Andersson väitti.

Uudessa haastattelussa Youtube-kanava Riksille Ekeroth sanoo, että sosiaalidemokraatit eivät olleet lainkaan kiinnostuneita lakiesityksestä, jonka nimi on Osallistuminen rikollisjärjestöön (DIKO).

– ”Me esitimme tämän vuonna 2011 ja sitten vuosien varrella kehitimme näitä ehdotuksia joka vuosi ja joka vuosi esitimme sen. Joka vuosi kaikki sanoivat ei - eivät vähiten sosiaalidemokraatit.

Ekerothilla on teoria siitä, miksi sosiaalidemokraatit toimivat näin ja kopioivat SD:n lakiesityksen.

– ”Luulen, että he tekevät näin, koska he pääsevät siitä pälkähästä. Ei ole kauan siitä, kun kuulimme sosiaalidemokraattien sanovan, että he ovat aina kannattaneet tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Naurattaisi, ellei se olisi niin surullista.

– Ongelma on se, että he ovat häpeämättömiä, kun he tekevät näin, koska he pääsevät aina pälkähästä. Jos katsotte tiedotusvälineitä, niissä ei juurikaan kerrota siitä, että olemme ajaneet tätä asiaa kolmentoista vuoden ajan.

Samnytt on tällä viikolla ottanut yhteyttä sosiaalidemokraatteihin saadakseen lisätietoja käänteestä, mutta puolue välttelee kysymyksiä.

LÄHDE

Tekstin kirjoittaja

Simon Kristoffersson

Kiitokset jälleen kääntäjälle.

Valtasivatko persut Gazan?

Ainakin jotkut näyttävät uskovan niin.

Asian logiikka kieltämättä ontuu mutta muodin mukana on tietysti mukavaa riekkua.

Tutkijat: Islam ei sovi yhteen demokratian ja ihmisoikeuksien kanssa

 

***

Kiitos jälleen kääntäjällemme.

***

Lännessä vallitsee yksimielisyys siitä, että demokratia ja ihmisoikeudet ovat perusnormeja. Vain punaisilla, vihreillä ja ruskeilla ääriaineksilla on eri näkemys. Muslimimaailmassa tilanne on lähes päinvastainen. Hollantilainen sosiologi ja tutkija Ruud Koopmans selittää miksi. Samalla hän on pessimistinen sen suhteen, että lähitulevaisuudessa voi tapahtua mitään muutosta.

Koopmans on sosiologian professori Berliinin Humboldt-yliopistossa, ja hän on erikoistunut islamiin ja maahanmuuttoon. Hänen kirjassaan Islamin ränsistynyt talo. Islamilaisen maailman kriisistä on laaja ja perusteellinen katsaus islamiin ja syihin, joiden vuoksi tämän uskonnollisen ideologian hallitsemat maat ovat jääneet niin paljon jälkeen taloudellisessa kehityksessä, demokratiassa ja ihmisoikeuksissa.

Rikos, joka liittyy islaminuskosta luopumiseen tai arvosteluun

Vaikka kristillinen inkvisitio ja harhaoppisten metsästys ovat länsimaissa jo kauan sitten kuuluneet menneisyyteen, niiden vastineet ovat edelleen näkyviä muslimimaailmassa. Islamista eroaminen on rangaistava teko 23 muslimimaassa, ja 12:ssa näistä maista siitä seuraa kuolemanrangaistus.

Yhdessäkään maassa, jossa on erilainen uskonnollinen tausta ja kulttuuri, ei ole vastaavaa rangaistusta. Sama koskee uskonnon arvostelua: monissa muslimimaissa uskonnon arvostelu tai pilkkaaminen on kielletty. Tässäkin tapauksessa rangaistus on usein kuolemanrangaistus.

Arvot mukanaan muuttaessaan

Länsimaiset hyvinvointisiirtolaiset tuovat yleensä nämä arvot mukanaan, sillä he eivät pakene muslimien sortoa vaan taloudellisesti toimimatonta yhteiskuntaa. Siksi syntyy intifadan kaltaisia mellakoita, kun joku polttaa Koraanin, ja joukkomurhia, kun satiirilehti pilkkaa profeetta Muhammadia.

Länsimaisessa julkisessa keskustelussa ja tiedotusvälineissä muslimit esitetään säännöllisesti ryhmänä, joka on altis ”islamofobialle”. Koopmans osoittaa lukujen avulla, että muslimimaat ovat päinvastoin vahvasti yliedustettuina muiden uskontojen kannattajien vainoajina ja yhtä lailla aliedustettuina vainon uhreina maissa, joissa muut uskonnot kuin islam ovat hallitsevia.

Pettymyksellinen kehitys muslimimaissa

Koopmans tekee kirjassaan useita vertailuja osoittaakseen islamin kielteisen vaikutuksen yhteiskunnalliseen kehitykseen. Yksi niistä koskee Mauritiusta ja Malediiveja, joilla molemmilla on samanlainen siirtomaatausta ja useita muita yhtäläisyyksiä. Demokratian ja ihmisoikeuksien osalta ne eivät kuitenkaan voisi olla erilaisempia.

Malediivit on muslimidiktatuuri, joka on myös vienyt autoritaarista uskonnollista ideologiaansa kukoistuskautensa aikana lukuisten terroristien muodossa ISISiin. Hindujen hallitsema Mauritius on sen sijaan kukoistava demokratia.

Intia on toinen esimerkki, johon Koopmans kirjassaan palaa. Maa itsenäistyi 1940-luvulla, ja suuresta osasta sitä tuli myöhemmin Pakistan ja Bangladesh, jotka molemmat ovat muslimimaita. Intia on demokratisoitunut huomattavasti vuosikymmenten aikana. Pakistan ja Bangladesh eivät sitä vastoin ole.

Muslimina on edelleen mahdollista elää suhteellisen suvaitsevaisessa Intiassa. Toisaalta ei-muslimina on lähes mahdotonta elää paljon suvaitsemattomammassa Pakistanissa.

Muslimien Lähi-itä on käytännössä etnisesti puhdistettu juutalaisista ja kristityistä. Juutalaisessa Israelissa suuri määrä muslimeja elää ongelmitta. Kun alueen muslimimaat ovat lähellä kehitysmaiden tasoa, juutalainen Israel on täysin kehittynyt demokratia, jossa on länsimainen elintaso.

Islamin ongelmia vähätellään

Koopmans torjuu myös usein esiintyvän poliittisen islamin/islamismin vähättelyn marginaalisena ongelmana, joka koskee vain pientä vähemmistöä muslimeista ja jonka suuri enemmistö noudattaa samoja maallisia arvoja kuin me länsimaalaisetkin, mutta jolla on vain eri nimi Jumalalle.

Koopmansin mainitsemien johdonmukaisten tutkimusten mukaan suhde on päinvastainen. Enemmistö muslimimaiden asukkaista on syvästi uskovia, joita voidaan kutsua fundamentalistisiksi ja usein väkivaltaisiksi jihadisteiksi. Uskonnon ja politiikan välillä ei ole eroa.

Väkivaltainen ja tiedolle vihamielinen

Koopmansin mukaan yli 25 prosenttia jordanialaisista ja egyptiläisistä uskoo, että siviileihin kohdistuva väkivalta, myös tappava väkivalta, on hyväksyttävää, jos islaminusko kyseenalaistetaan. Ja tämä on edelleen alhainen luku. Pakistanissa luku on yli 40 prosenttia.

Ylivoimainen 80 prosentin enemmistö useissa muslimimaissa – Koopmans mainitsee Pakistanin, Algerian, Irakin, Marokon ja Turkin – uskoo myös, että islam voittaa aina tieteen, jos ne joutuvat ristiriitaan. Tämä on asia, joka mainitaan harvoin julkisissa keskusteluissa.

Sen sijaan kristittyjen fundamentalistien, abortinvastaisten, kreationistien ja niin edelleen ongelmasta tehdään valtava ongelma. Tosiasia on kuitenkin se, että kyse on muutamasta prosentista verrattuna 80 prosenttiin muslimien keskuudessa.

Sateenkaariliike ja feminismi vääränlaisessa mielessä

Esimerkiksi Ruotsin sateenkaariliikettä kritisoidaan siitä, että se kyyristelee närhiä ja nielee kamelia. Se kuvailee ruotsalaisia yleisesti homofobisiksi ja toimintansa kohderyhmäksi, mutta ei samalla halua kyseenalaistaa äärimmäistä homofobiaa, joka vallitsee niin sanotussa muslimien kansalaisyhteiskunnassa, joka on syntynyt erittäin suuren ei-länsimaisen maahanmuuton seurauksena.

Feminismi kärsii samasta ongelmasta, kun on kyse naiskuvasta. Päähuomio kohdistuu ruotsalaisiin miehiin, kun taas islamiin ja muslimiyhteiskuntaan olennaisesti kuuluvaa naisvihaa arvostellaan vastentahtoisesti.

Kirjassaan Koopmans korostaa, miten huonosti homoseksuaalien ja naisten oikeudet kärsivät muslimimaissa. Neljä pahinta paikkaa, joissa on pahinta olla tyttö ja nainen, ovat kaikki muslimimaita: Niger, Jemen, Iran ja Qatar. Islam hallitsee myös niiden 20 maan listaa, joissa naisten syrjintä on institutionalisoitu lailla. 16 näistä maista on muslimimaita.

Iranissa vuonna 1979 tapahtuneen muslimivallankumouksen jälkeen on teloitettu yli 5 000 homoseksuaalia. Tämä tapahtuu yleensä hirttämällä – usein ruotsalaisvalmisteisissa nostureissa – mutta usein myös heittämällä homot katoilta.

Iran ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen. Kymmenessä muussa maassa homoseksuaalisuudesta rangaistaan kuolemalla. Kaikki niistä ovat muslimimaita. Ainakin 20 muussa muslimimaassa homoseksuaalit heitetään vankilaan. Saudi-Arabia, Iran, Tšetšenia, Afganistan ja Jemen ovat maita, joihin homoseksuaaleja on eniten kehotettu olemaan matkustamatta.

Kolonialismi ei ole draaman roisto

Koopmans ottaa kantaa myös niihin, jotka väittävät, että muslimimaailman ongelmat johtuvat länsimaisesta kolonialismista ja jälkikolonialismista. Päinvastoin, juuri pahamaineinen kolonialismi on haittojensa ja väärinkäytöstensä ohella nostanut kehitysmaat pois köyhyydestään. Lähes kaikki vauraus, lääkkeet, teknologia ja muut asiat, jotka ovat tehneet elämästä siedettävämpää, ovat peräisin lännestä.

Kolonisoidut maat ovat näin ollen yleensä hyötyneet tästä alustana, jolle rakentaa, vaikka on myös esimerkkejä siitä, että nämä maat ovat tuhonneet sen, mitä kolonisoijat ovat rakentaneet, ja kärsineet kehityksen taantumisesta. ”Muslimimaat, joita ei ole koskaan kolonisoitu, menestyvät usein huonoiten kehityksessä”, Koopmans toteaa.

Vihamielisyys kaikkea länsimaista kohtaan

Toisin kuin muissa kulttuureissa, joissa länsimaisen kehityksen omaksuminen on ollut erittäin kiinnostavaa, muslimimaailmalle on ollut ominaista vihamielisyys länsimaista vaikutusta kohtaan. Ja näin on yhä nykyäänkin. Jopa länteen muuttaneiden muslimisiirtolaisten keskuudessa länsimaistumista ja länsimaalaisten kanssa sekoittumista vastustetaan voimakkaasti.

Koopmans viittaa kirjojen kääntämiseen lakmustestinä kiinnostuksen tasolle ulkomaailmaa kohtaan. Hän mainitsee, että vuosina 1979-2014 suomeksi käännettiin enemmän kirjoja kuin arabiaksi ja turkiksi yhteensä. Suomea puhuu noin viisi miljoonaa ihmistä, kun taas arabiaa ja turkkia puhuu yli puoli miljardia ihmistä, joista suurin osa on muslimeja.

Muslimimaailman kiinnostuksen puute nostaa väestö pois lukutaidottomuudesta ja sitä kautta koulutuksesta ja älykkyydestä on osaltaan vaikuttanut siihen, että kehitystä ei ole tapahtunut vielä muutama sukupolvi sitten. Kristillisessä maailmassa valistus ei ole kohdannut samanlaista vastarintaa.

Pessimistinen suhtautuminen tulevaisuuteen

Koopmans käsittelee myös länsimaissa käytävää keskustelua islamista suuren maahanmuuton seurauksena, jonka myötä muslimit ovat muuttuneet täysin marginaalisesta vähemmistöstä merkittäviksi osiksi Euroopan maissa ja jopa enemmistöiksi paikallisesti. Tutkija on pessimistinen islamin ja länsimaisen demokratian rinnakkaiselon suhteen, mutta hän ei halua liittyä niihin, joiden mielestä islamilla ei ole sijaa Euroopassa.

Samalla hän suhtautuu kriittisemmin niihin, jotka ovat päinvastaista mieltä, jotka vähättelevät ongelmia ja pitävät Euroopan islamisoitumista jopa myönteisenä kulttuurisena ja uskonnollisena elementtinä ja kutsuvat kaikkea kritiikkiä ”islamofobiaksi”.

Jos natsit olisivat viime vuosikymmeninä murhanneet kymmeniä tuhansia ihmisiä ideologiansa nimissä, keskustelu olisi näyttänyt erilaiselta. Mutta kun nyt islamin nimissä tapahtuvaa tappavaa väkivaltaa ei tunnusteta, yhteys kumotaan toteamalla, että muslimiterrorilla ”ei ole mitään tekemistä islamin kanssa”.

Koopmans vaatii tuolta taholta asennemuutosta ja avaa ihmisten silmät sille, että islamin ongelmat ovat valtavia, ei vain muslimimaailmassa vaan myös meillä. Jos islamilla halutaan ylipäätään olla paikka lännessä, ongelmiin on puututtava eikä niitä pidä sivuuttaa, jotta voidaan aloittaa perusteellinen uskonpuhdistus, kuten kristinuskon kohdalla tapahtui useita satoja vuosia sitten.

Rasistiset tekosyyt

Koopmans vastustaa jyrkästi tekosyitä, kuten sitä, että useimmat muslimiterrorismin uhrit ovat muita muslimeja. On lähes rasistinen ajatus, että muslimin murhaaminen olisi vähemmän vakavaa kuin kristityn tai länsimaalaisen.

Hän rinnastaa sen Sisilian mafiaan, jonka uhrit ovat ja ovat olleet pääasiassa muita sisilialaisia. Harva kieltää, että mafialla ei ole mitään tekemistä sisilialaisen kulttuurin kanssa.

Käsittämättömän alhainen kiinnostus

Kiinnostus Koopmanin aloittamaa tutkimusta kohtaan on heikko. Ruotsissa ja useissa muissa maissa yksikään kustantaja ei ole halunnut kääntää ja julkaista hänen tosiasioihin perustuvaa kirjaansa islamista, ei edes englanniksi. On kuitenkin olemassa norjankielinen käännös ruotsalaisille, joiden mielestä naapurimme kieltä ei ole niin vaikea ymmärtää.

Kiinnostuksen puutteesta huolimatta muslimien maahanmuutto Eurooppaan ja Ruotsiin jatkuu kiihtymättä. Sen myötä myös monet islamiin ja muslimien arvoihin liittyvät vakavat yhteiskunnalliset ongelmat lisääntyvät.

”Mikään länsimainen yhteiskunta ei ole onnistunut integroimaan muslimeja”

Tämä artikkeli perustuu osittain Kvartalin aiemmin julkaisemaan tekstiin.

Teksti Mats Dagerlind 

LÄHDE

Napue

Eli muistomerkki Suomen historian yhdestä hirveimmästä ajasta.

Isonvihan aikana venäläisten terrorissa kuoli tuhansia suomalaisia ja jopa kymmeniä tuhansia vietiin orjiksi.

Niin että suomalaisilla ei ole mitään historiallista syytä kumarrella jollekin BLM:lle.

Etnistä lisää koululaitoksessamme osa II

Kolme vuotta sitten tässä blogissa kerrottiin tapauksesta, jossa koulussa myönnettiin luokan parhaan oppilaan stipendi etnisesti edistyksellisesti henkilölle. Stipendistä oli kilpailemassa myös kantasuomalaisia, mutta he eivät olleet riittävän hyviä etnisesti edistykselliseen nähden. Heidän keskiarvonsa kun oli vain kolme numeroa parempi, mikä ilmeisesti katsottiin sopivaksi tasoitukseksi. Kyllähän seiskan keskiarvo etnisesti edistyksellisellä vastaa pottunokan kymppiä.

Tuolloin MC Tsuhnaan yhteyttä ottanut opettaja teki nyt uuden yhteydenoton päivittääkseen tilannetta. Aikaisemmassa tarinassa ei kerrottu, mikä kouluaste oli kyseessä, mutta nyt on jatkotapahtumien vuoksi paljastettava kyseessä olleen lukion ensimmäinen luokka. Tosin kyseinen etnisesti edistyksellinen oli luokkatovereitaan vanhempi. Mikä taas tarkoitti odotusarvoisesti sitä että hän valmistuisi vanhempana, aloittaisi jatkokoulutuksensa vanhempana ja valmistuisi ammattiin vanhempana kuin kantasuomalaiset eli olisi tuottava veronmaksaja lyhyemmän aikaa – olettaen että kaikki menisi putkeen noin muutenkin.

Uudessa viestissä todettiin lyhyesti kolmen vuoden takaiseen juttuun viitaten:

”Ajattelin vain että jos haluat jossain vaiheessa päivittää tätä niin olisi osa II tarjolla. Tänään tuli ilmoitus, että kyseinen mokutusmannekiini on eronnut lukiosta käytyään sitä vähän vajaat neljä vuotta. Eli jäi ylioppilaaksi valmistumatta, vaikka stipendiä pukkasi. Crash and burn.”

Siinä jälleen yksi kultamuna. Kuinka me pärjäämmekään ilman niitä?

Monikulttuurisuutta ruotsalaisissa kouluissa

 

Kiitos jälleen kääntäjälle.

Yläasteen opettajien uusi "haaste": oppilaat yrittävät halal-teurastaa toisiaan

Ruotsissa on viime vuosikymmeninä muuttunut paljon, kun maahan on tullut ennennäkemättömän paljon maahanmuuttajia kolmannesta maailmasta. Koulut ovat kohdanneet suuria haasteita. Malmössä, jossa tiettyjen ikäryhmien ruotsalaiset ovat nykyään etninen vähemmistö, oppilaiden väliset vakavat väkivaltaisuudet ja usein myös opettajiin kohdistuvat väkivaltaisuudet ovat nyt arkipäivää.

Jos yläasteen oppilaat – 10-12-vuotiaat – ovat koulupäivän aikana jakaneet toisilleen vain nyrkiniskuja, potkuja, kuristuksia, tappouhkauksia ja nöyryyttävää väkivaltaa, sitä pidetään uudessa Ruotsissa melkein hyvänä päivänä. Rankkoja päiviä ovat ne, jolloin oppilaat tuovat mukanaan veitsen ja aikovat "halal-teurastaa" toisensa, tai opettaja, joka yrittää puuttua tappeluun, joutuu pahoinpidellyksi.

Paikallinen sanomalehti Sydsvenskan on tutkinut kolmea Malmön alueen yläkoulua – Naverlönnskolania Svedalassa, Hjärups skolaa ja Ljungenskolania Furulundissa. Näissä kouluissa ei ole todettu olevan keskimääräistä enemmän ongelmia, mutta ne ovat kuitenkin tehneet yhden vuoden aikana 258 poliisiraporttia oppilaiden tekemistä rikoksista, joista yleisimpiä ovat laittomat uhkaukset ja pahoinpitelyt.

Yleinen väkivallan ja nöyryytyksen yhdistelmä

Kuten niin sanotuissa nöyryytysryöstöissä, uhrin nöyryyttäminen on usein keskeinen tekijä, kun uuden Malmön oppilaat selvittävät tilit koulun pihalla tai koulun tiloissa. Esimerkiksi likaisen kengän hierominen oppilaan kasvoihin symboloi nöyryytystä voimakkaammin kuin lyönti, vaikka se ei sattuisikaan yhtä paljon tai aiheuttaisi uhrille yhtä paljon fyysistä vahinkoa.

Tämä ei tarkoita sitä, että rikoksentekijät kaihtavat vakavaa väkivaltaa. Yhteinen maahan lyödyn oppilaan potkiminen ei ole harvinaista. Myös kuristaminen kuuluu väkivallan vakioarsenaaliin.

Opettajat eivät ole rauhoitettuja

Myöskään opettajilla ei ole suojaa, ja heidän on parasta pitää etäisyyttä ja antaa 10-12-vuotiaiden tapella, kunnes he ovat lopettaneet. Yläkoululaiset ovat useaan otteeseen pahoinpidelleet opettajia, jotka ovat yrittäneet puuttua tilanteeseen.

Jokaista varsinaista väkivallantekoa kohden on lukuisia väkivallan uhkauksia, jotka ovat usein kuolemaan johtavia. Muiden kulttuurien myötä tulee monia uusia asioita, kuten väkivallan ja uhkailun luonne koulujen leikkikentillä. Uutta ovat esimerkiksi uhkaukset ja yritykset halal-teurastaa toisensa.

Nokkimisjärjestys luotu "valtapelien" avulla

Suuri osa uhkailusta ja nöyryyttämisestä on osa niin sanottua "valtapeliä". Siinä oppilaiden välille luodaan nokkimisjärjestys, jossa oppilaat ovat eri hierarkiatasoilla. Alimpana olevia pidetään huipulla olevien orjina.

– "Joka viikko on jonkinlainen tappelu", Naverlönnskolanin rehtori Anna Moberg kertoo Sydsvenskanin toimittajalle.

Hän selittää, että monet oppilaat eivät ole kovin verbaalisia, ja "kun sanat loppuvat", väkivalta ilmenee potkimisena, lyömisenä ja kuristamisena. Moberg selittää väkivallan lisääntymisen oppilaiden nuorella iällä ja kypsymättömyydellä konfliktinhallinnassa. Näin ei kuitenkaan ollut vanhan Ruotsin yläasteella, jossa oppilaat olivat yhtä nuoria.

Vakavimpia rikoksia yläasteella, mutta eniten keskiasteella

Vakavimpiin väkivaltarikoksiin syyllistyvät yleensä yläastelaiset, mutta niitä on vähemmän. Opettajilla ja muulla koulun henkilökunnalla on päivittäin suurin uhkailu- ja väkivaltaongelma yläasteen oppilaiden kanssa. Pojat aiheuttavat leijonanosan väkivallasta, mutta tytöt alkavat saada heitä kiinni, mutta erikoistuvat usein hienostuneempaan kiusaamiseen.

Tätä selittää sosiaalipedagogi Emelie Eldsvan, joka kuuluu Naverlönnskolanin niin sanottuun turvallisuustiimiin nykyään välttämättömyys uuden Ruotsin haasteisiin vastaamiseksi kouluissa.

Uutta aiempaan verrattuna on se, että kouluista tulee jatkuvasti poliisille väkivaltailmoituksia. Göteborgin yliopiston professori Thomas Johansson, joka on tutkinut uhkailua ja väkivaltaa nuorten arjessa, vahvistaa, että pelkästään viime vuosina on tapahtunut jyrkkä kasvu.

Suurempia ongelmia "tietyissä kulttuureissa"

Oppilaat loukkaantuvat aiempaa helpommin, ja pieni tappelu voi helposti kärjistyä vakavaksi väkivallaksi, jos mukana on yksi tai useampi oppilas, jolla on heikko impulssikontrolli. Tämä toistuu, kun oppilaat vanhenevat ja liittyvät johonkin monista rikollisista jengeistä. Monet jengiampumiset, myös kuolemaan johtaneet, ovat saattaneet saada alkunsa suhteellisen pienistä rikoksista, joita tekijä ei voinut niellä.

Johansson huomauttaa myös, että naisvihamielinen seksismi "joissakin kulttuureissa" on nykyään kouluissa paljon yleisempää kuin ennen. Sellaiset sanat kuin "huora" kuuluvat nykyään vakiosanastoon, jota heitetään aika ajoin tytöille päin naamaa. Myös eri etniset ryhmät ovat ilmaisseet rasistisia asenteita toisiaan kohtaan, professori selittää.

Jotkut koulut raportoivat kaikesta, jotkut eivät mistään

Yksi ongelma on se, että kouluissa tapahtuvan väkivallan ja uhkailun laajuutta on vaikea saada selville. Ei ole varmaa, että ne koulut, jotka ilmoittavat poliisille eniten rikoksia, ovat myös pahimpia.

Vaikka 258 poliisiraporttia vain kolmesta koulusta ja yhdestä lukuvuodesta vaikuttaa paljolta, tilanne voi olla vielä pahempi muissa kouluissa. Siellä koulun johto on eri syistä saattanut päättää pitää tilanteen kurissa ja noudattaa politiikkaa, jonka mukaan konfliktit ratkaistaan sisäisesti, vaikka rikoksia on tapahtunut.

Johansson on työssään törmännyt esimerkkeihin, joissa kouluissa ei ajatella, että perusongelma katoaa vain sillä, että oppilaasta ilmoitetaan poliisille. Kyse voi olla myös niin sanottuun "haavoittuvaan ryhmään" kuuluvasta oppilaasta, jonka katsotaan jo kamppailevan "sosioekonomisten tekijöiden" kanssa.

Nuoria rikoksentekijöitä ei pidetä rikollisina

Toiset koulut noudattavat nollatoleranssipolitiikkaa ja ilmoittavat poliisille kaikesta, mitä ne pitävät rikoksena. Ne uskovat myös, että tämä on selkein viesti ongelmaoppilaille sen sijaan, että heitä yritettäisiin hillitä.

On myös kouluja, jotka katsovat, että uhkauksia ja väkivaltaa, jotka itsessään ovat rikoksia, ei pitäisi pitää rikoksina, koska tekijät ovat niin nuoria ja alle rikosoikeudellisen vastuun ikäisiä. Tämän vuoksi poliisi ei tee rikosilmoituksia alakoulun oppilaista yhtä usein kuin yläkoulun ja lukion oppilaista.

Sydsvenskan on saanut käyttöönsä suuren määrän poliisiraportteja, ja luettuaan ne läpi se päättelee, että on yleistä, että oppilaita kuristetaan niin, etteivät he enää pysty hengittämään. Väkivalta, jonka seurauksena pahoinpidelty oppilas joutuu hakeutumaan sairaalaan, ei myöskään ole harvinaista.

Ongelmia koko maassa

Tämä suuntaus ei ole ainutlaatuinen Malmössä ja sen ympäristössä, vaan se on nähtävissä enemmän tai vähemmän koko maassa. Tämän vahvistaa Kristian Hansson, asiantuntija Ruotsin työympäristövirastosta, joka on hiljattain käynnistänyt tarkastusohjelman, jonka tarkoituksena on kartoittaa väkivallan ja uhkailun tilannetta maan kouluissa.

– Kouluväkivallan seuraukset ovat yleensä vakavampia, Hansson sanoo Sydsvenskanille antamassaan kommentissa.

"ei mitään kivoja lukuja"

Hän huomauttaa myös, että kyse ei ole pelkästään oppilaiden välisestä väkivallasta, vaan myös oppilaiden opettajiin ja muuhun koulun henkilökuntaan kohdistamasta väkivallasta.

– "Opettajiin ja oppilasavustajiin kohdistuvat luvut ovat todella huonoja. En usko, että mikään muu ammatti on niin altis työpaikkaväkivallalle", Hansson sanoo.

Sydsvenskan kertoo, että useissa poliisiraporteissa on kerrottu opettajista, joita on lyöty tai jopa heitelty kivillä, kun he ovat yrittäneet erottaa oppilaita tappeluissa. Monet opettajat ovatkin lakanneet puuttumasta tilanteeseen peläten joutuvansa itse vakavan väkivallan kohteeksi.

Erilaiset "yksilölliset olosuhteet

Yhdessä kolmesta tarkastetusta koulusta, Furulundissa sijaitsevassa Ljungenskolanissa, rehtori Josefine Lindén on huomannut, että oppilaiden välillä on eroja heidän henkisen toimintakykynsä suhteen. Koulun ennaltaehkäisevässä työssä Lindén pitääkin tärkeänä, että "lähdetään liikkeelle lasten yksilöllisistä olosuhteista".

– "Virittelemme toimintasuunnitelmia ja mukautuksia, jotta pääsemme mahdollisimman lähelle", hän selittää.

Lindénin työpöydällä on paljon tappouhkauksia käsiteltävänä. Jotkut tappouhkaukset ovat konkreettisia, kuten murhauhkaukset halal-teurastuksesta. Muita esimerkkejä ovat uhkaukset työntää haarukka vastustajan kurkkuun ruokalassa.

Toiset uhkaukset ovat epämääräisempiä, ja niiden tarkoituksena on herättää uhrissa pysyvää pelkoa. He sanovat tappavansa oppilaan jonain päivänä niin, että hän kantaa tätä pelkoa mukanaan joka päivä koulussa.

Monilla on neuropsykiatrinen diagnoosi

Naverlönnskolanin turvallisuusryhmä työskentelee yksilöllisesti ongelmaoppilaidensa kanssa. Nykyään on huomattavasti enemmän oppilaita kuin aikaisemmin, jotka tarvitsevat "lisätukea rajojen asettamisessa ja konfliktien hallinnassa".

– "Olemme havainneet, että neuropsykiatrisia häiriöitä omaavat oppilaat voivat usein mennä fyysisiksi konflikteissa", sanoo sosiaalipedagogi Emelie Eldsvan.

NPF on lyhenne sanoista neuropsykiatrinen häiriö, johon kuuluvat myös kirjaimellisesti tunnetut diagnoosit, kuten ADHD. "DAMP-lapsilla", kuten tällaisia vammaisia lapsia myös kutsutaan, on keskittymisvaikeuksia, he eivät pysty istumaan paikallaan, käyttäytyvät – usein aggressiivisesti – ja "menevät pitkin seiniä".

Tällaisista vammoista kärsivien oppilaiden määrä on lisääntynyt merkittävästi ruotsalaisissa kouluissa, koska maahan on tullut maahanmuuttajia maista, joissa serkkuavioliitot ovat osa kulttuuria ja merkittävä riskitekijä sekä tämäntyyppisille vammoille että vielä vakavammille geneettisille henkisille ja fyysisille vammoille, jotka liittyvät sisäsiittoisuuteen.

Kaaos luokkahuoneissa

Koulussa opiskelevien oppilaiden kannalta on huolestuttavaa, että luokkahuoneita ei ole suojattu väkivallalta ja vielä vähemmän uhkauksilta ja muilta häiriöiltä. Luokassa ei tarvita kovin montaa tällaista oppilasta, jotta opettajan on mahdotonta pitää oppituntia.

Sydsvenskan-lehti kertoo, että oppilaat, jotka tekevät näin, voivat tehdä sitä hyvin pitkään ennen kuin siitä on todellisia seurauksia. Ensimmäinen askel on vaihtaa pulpetit luokassa tai kaapit käytävällä, jotta vastapuolet voidaan erottaa toisistaan. Jos tämä ei auta, oppilaat voidaan siirtää toiseen luokkaan, mutta yleensä vain muutamaksi päiväksi, kunnes koulun johto toivoo, että viha on laantunut.

Jos uhkailu ja väkivalta jatkuvat, seuraava askel on lähettää oppilaalle kirjallinen varoitus, joka toimitetaan myös huoltajille. Lisäksi aloitetaan joukko oppilaiden haastatteluja ja tutkimuksia, ja sosiaaliviranomaiset voidaan kutsua paikalle "huolimattomuusilmoituksen" kautta. Tällä välin ongelmaoppilas ehtii häiritä monien oppilaiden opetusta pitkäksi aikaa ja saattaa myös pahoinpidellä sekä oppilaita että opettajia.

Pahimpien oppilaiden kohdalla voi olla vaikeaa saada aikaan yhteistyötä vanhempien kanssa. Kyse voi olla perheistä, joissa sekä vanhemmat sisarukset että aikuiset ovat sekaantuneet rikollisuuteen ja/tai vakavaan epäsosiaaliseen käyttäytymiseen. Tämä on "haaste", myöntää Naverlönnskolanin sosiaalityöntekijä Emelie Eldsvan.

LÄHDE