Magdalena Andersson (S) / Kent Ekeroth (SD) / Jengirikolliset Kuva:
Fanni Uusitalo / Suomen valtio / poliisi
Sosiaalidemokraatit kopioivat Ekerothin 13 vuotta vanhan lakiehdotuksen
– käynnistävät suurena aloitteenaan
Sosiaalidemokraatit haluavat ottaa käyttöön ”ruotsalaisen mafialain”,
joka perustuu amerikkalaiseen Ricon malliin, jota ruotsidemokraatit ehdottivat
jo vuonna 2011 ja ovat sen jälkeen kamppailleet saadakseen sen läpi – joka
vuosi. Magdalena Andersson kuitenkin väittää, että tämä on
sosiaalidemokraattien ehdotus ja että aloite osoittaa, että puolue on askeleen
edellä muita puolueita ratkaisuillaan jengirikollisuuden torjumiseksi. Uudessa
haastattelussa Kent Ekeroth (SD) kommentoi sosiaalidemokraattien kopiointia
hänen lakialoitteestaan.
– ”He ovat röyhkeitä”, hän sanoo Riksille.
Sosiaalidemokraattien puoluejohtaja Magdalena Andersson ja
kansanedustaja Teresa Carvalho (S) pitivät viime viikolla lehdistötilaisuuden
siitä, miten Ruotsissa pitäisi taistella jengirikollisuutta vastaan S:n
politiikan avulla. Anderssonin mukaan jengirikollisuus on nähtävä kansallisena
kriisinä - ”vähän kuin pandemia”.
S-puolueen johtaja hyökkäsi myös hallitusta ja ruotsidemokraatteja
vastaan, jotka hänen mukaansa eivät ole onnistuneet torjumaan
jengirikollisuutta kahden vuoden aikana, jonka he ovat olleet vallassa.
– ”Jengirikollisuuden otteen murtaminen yhteiskunnasta vaatii täysin
uutta lähestymistapaa”, Andersson sanoi
lehdistötilaisuudessa.
Sosiaalidemokraatit ehdottavatkin, että Ruotsi ottaisi mallia
Yhdysvaltojen niin sanotusta Rico -lainsäädännöstä, jossa rikollisverkostoihin
kuuluvia henkilöitä asetetaan kollektiiviseen rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Tämä mahdollistaisi sen, että hallitseviin johtajiin voitaisiin puuttua ja
heidän omaisuutensa voitaisiin myös takavarikoida.
Kopioitu SD:ltä
Tämä ehdotus ei kuitenkaan ole sosiaalidemokraattien eikä mikään uusi
viime vuoden ehdotus, kuten Magdalena Andersson väitti.
Uudessa haastattelussa Youtube-kanava Riksille Ekeroth sanoo, että
sosiaalidemokraatit eivät olleet lainkaan kiinnostuneita lakiesityksestä, jonka
nimi on Osallistuminen rikollisjärjestöön (DIKO).
– ”Me esitimme tämän vuonna 2011 ja sitten vuosien varrella kehitimme
näitä ehdotuksia joka vuosi ja joka vuosi esitimme sen. Joka vuosi kaikki
sanoivat ei - eivät vähiten sosiaalidemokraatit.
Ekerothilla on teoria siitä, miksi sosiaalidemokraatit toimivat näin ja
kopioivat SD:n lakiesityksen.
– ”Luulen, että he tekevät näin, koska he pääsevät siitä pälkähästä. Ei
ole kauan siitä, kun kuulimme sosiaalidemokraattien sanovan, että he ovat aina
kannattaneet tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Naurattaisi, ellei se olisi niin
surullista.
– Ongelma on se, että he ovat häpeämättömiä, kun he tekevät näin, koska
he pääsevät aina pälkähästä. Jos katsotte tiedotusvälineitä, niissä ei
juurikaan kerrota siitä, että olemme ajaneet tätä asiaa kolmentoista vuoden
ajan.
Samnytt on tällä viikolla ottanut yhteyttä sosiaalidemokraatteihin
saadakseen lisätietoja käänteestä, mutta puolue välttelee kysymyksiä.
Tekstin kirjoittaja
Simon Kristoffersson
Kiitokset jälleen kääntäjälle.