MC Tsuhnan itseoikeutettuna
presidenttinä miellän tehtäväkseni muistuttaa ihmisiä aika ajoin historiasta.
Yksi hyvin mielenkiintoinen historiallinen seikka on se, että Suomella on
tosiaankin aikanaan ollut nykyisen läpimädän punavihreän valtamedian sijasta
ihan oikea, uutisoiva ja analysoiva valtamedia. Jopa niillä samoilla nimillä
kuin nyt. Niin kuin esimerkiksi Helsingin Sanomat jonka toimittajan Anneli
Sundbergin 16.12.1990 kirjoittaman kolumnin nostan nyt esille.
Sen lisäksi että kolumni on muutenkin
hyvä niin se on suorastaan täydellinen ennustus siitä, mihin Suomi tulisi
jatkossa ajautumaan. Alkujaan tämän kolumnin kaivoi historian hämäristä esille
nykyisin pitkällä tauolla ollut Kullervo Kalervonpoika-blogi vuonna 2009. MC
Tsuhna kiittää Kullervoja kulttuuriteosta. Ja sitten itse asiaan:
Ruotsalaisia emme saa, venäläisiä
emme halua, olemmeko siis rasisteja?
Anneli
Sundberg
Ennen
1960-lukua suomalaiset eivät ollenkaan tienneet olevansa pahimmanlaatuisia
rasisteja, kun he kiiruhtivat lukitsemaan ulko-ovensa mustalaiskaravaanin
ajaessa pihaan, mutta pian he oppivat. Vuosikymmenen edistyksellinen nuoriso
lähti tukka ja parta hulmuten oikaisemaan maailman vääryyksiä. Jokainen
oikeaoppinen nuori halusi palavasti sosialisoida maailman ja vapauttaa mustat,
ruskeat, keltaiset ja maitokahvin väriset veljensä ja sisarensa inhottavasta
valkoisesta sorrosta ja riistosta.
Rotusorron
vastustajien pettymykseksi eivät maailman hallitukset ja presidentit
välittäneet mitään edistyksellisten suomalaisten mielipiteistä. Katseet täytyi
kääntää kotimaahan, vaikkei Suomesta löytynyt nimeksikään sorrettuja mustia
puolustettavaksi.
Onneksi
löytyi sentään mustalaisia, joita innokkaasti ryhdyttiin auttamaan
ihmisarvoiseen elämään, halusivat he tai eivät. Kaikkein ensimmäiseksi
suomalaisille opetettiin, ettei mustalaista saa sanoa mustalaiseksi, vaan
romaniksi. Rotusyrjintälain tultua voimaan romanistakin täytyi luopua
julkisessa kielenkäytössä ja puukotusuutisissa alkoi esiintyä varhaiseläkeläisiä.
Hyvää
tarkoittavien valkolaisten mustalaiskampanja kuoli vähitellen luonnollisen
kuoleman, kun sortajat sen paremmin kuin sorretutkaan eivät millään lailla
vaivautuneet muuttamaan käytöstään. Suomalaiset oli kuitenkin ehditty leimata
siivottomiksi rasisteiksi, jotka pakottavat mustalaiset elämään sosiaalituella
ja hakkaavat ja syljeksivät mielellään kaikkia muitakin vieraiden kulttuurien
edustajia.
Sen
koommin ei suomalaisten ole sallittu unohtaa, kuinka huonoja ja itsekkäitä
ihmisiä he ovat. Heitä täytyy pöllyttää ja komentaa kuin vähälahjaisia lapsia.
Muuten he karkaavat ensimmäisen näkemänsä ulkomaalaisen kimppuun.
Syrjintäteoreetikot, kansainvälisyyskasvattajat ja omaa suvaitsevaisuuttaan
ihastelevat vaikuttajat ja päättäjät jyrisevät, että suomalaisten on aika oppia
ottamaan vastaan ulkomaalaisia: suomalaiset ovat saaneet liian kauan elää
keskenään, väistää vastuutaan ihmiskunnan kurjista. Vastaan mukiseminen on
sivistymätöntä ja julmaa.
Pöllytyksessä
on opittu, ettei ulkomaalaisista saa enää sanoa pahaa sanaa. Ei saa epäillä,
että somaleja tulee tänne siipeilemään, nauttimaan sinisilmäisten suomalaisten
tarjoamasta täysihoidosta. Ei saa kysyä, mitä mikin maksaa. Suvaitsevaisuudella
ei ole hintaa. Se saa maksaa mitä tahansa. Rasistiksi pääsee ihan yksinkertaisesti
kysymällä, kenelle Suomi kuuluu. Suorastaan yltiörasistista on väittää, että
Suomi muka kuuluisi suomalaisille.
Ulkomaalaiskeskusteluun
saavat osallistua vain ne, joilla on oikeat mielipiteet. Heitä on maassa ehkä
parikymmentä. Monet heistä ovat pakolais- ja ulkomaalaisorganisaatioiden
palveluksessa. Sehän tekee heistä automaattisesti antirasisteja, kun taas loput
noin viisi miljoonaa suomalaista ovat järjestään epäilyttävien kirjoissa.
Varmoja tapauksia on löydetty kaksi: maaseudun puolueen poliisikansanedustaja
Sulo Aittoniemi ja pilapiirtäjä Kari Suomalainen. Toinen kyselee koko ajan,
paljonko pakolaisavun väärinkäyttäjät maksavat Suomelle, ja toinen nauraa
ulkomaalaisten omituisuuksille. Sietämätöntä!
Suomessa
on tehty vain yksi laajempi tutkimus suomalaisten asenteista ulkomaalaisia
kohtaan, sekin ehkä jo vanhentunut. Kun tutkimus tehtiin pari vuotta sitten,
tulos ei tyydyttänyt oikein ketään. Tutkimus nimittäin väitti, etteivät
suomalaiset ole yhtään sen vihamielisempiä ulkomaalaisia kohtaan kuin maailman
suvaitsevaisuuskilpailuissa voittajiksi julistautuneet ruotsalaiset.
Suvaitsevimpia suomalaisia olivat koulutetut naiset ja epäluuloisimpia
työläiset ja ikääntyneet maalaismiehet, jotka inhosivat homoseksuaalien ja
naisasianaisten ohella myös ulkomaalaisia väriin ja sivistystasoon katsomatta.
Suomalaisten
ennakkoluulotkin kohdistuivat suunnilleen samoihin kansallisuuksiin kuin
ruotsalaisten.
Suomalaiset
ottaisivat maahan mieluummin norjalaisia, virolaisia, englantilaisia ja jopa
afrikkalaisia kuin puolalaisia, saksalaisia ja venäläisiä. Turkkilaisia
suomalaiset halveksivat siinä kuin ruotsalaisetkin: heitä ei haluta Pohjolaan
ollenkaan.
Suomen
kansainvälistäjät turvautuvat sekä syytöksiin että pelotteluun saadakseen
kansalaiset uskomaan, että ulkomaalaiset tekevät maasta autuuden esikartanon.
Työnantajien etujärjestöt ovat erikoistuneet pelotteluun. Parinkymmenen vuoden
päästä Suomessa on vain horisevia vanhuksia, jotka kerjäävät leipänsä kadulla
ja hoidon puutteessa kuolevat kuin koirat yksinäisiin kopperoihinsa. Elättäjiä
ei kuulemma löydy, jos maahan ei vilkkaasti palkata ulkomaalaista työvoimaa.
Totta?
Useimpien
mielestä kyllä, mutta löytyy sellaisiakin asiantuntijoita, jotka kuvittelevat
Suomen selviävän varsin pitkälle omin voimin, jos työvoima sijoitetaan
viisaasti: tarpeetonta väkeä lojuu pilvin pimein vakuutuslaitoksissa ja
pankeissa, kaiken maailman järjestöissä, valtiohallinnon bunkkereissa ja
kunnissa, jopa teollisuudessa.
Tämän
väen siirtelystä nousisi kuitenkin sellainen poliittinen poru, että varminta
lienee valmistautua ulkomaalaisten tuloon. Elinkeinoelämän valtuuskunta on
kehottanut nelikymppisiä opiskelemaan muutaman sanan puolaa, jotta he aikanaan
tulisivat toimeen hoitajiensa kanssa. Unkariakin kannattaisi harkita, sillä
unkarilaiset viranomaiset ovat jo kyselleet Suomen työvoimaministeriöstä,
pääsisikö tänne töihin.
Suomen
ulkomaalaispolitiikan kehittelijät hurskastelevat, ettei ulkomaalaisia oteta
Suomeen tekemään halpoja, likaisia töitä. Tuoreimmissa kaavailuissa on
suorastaan ehdotettu, että ulkomaalaisia on suosittava työhönotossa,
opetuksessa ja asuntopolitiikassa.
Kaikkialla
muualla, jopa humaanissa Ruotsissa, siirtolaiset ja pakolaiset tekevät halpaa
työtä, mutta myöhäisheränneen Suomen täytyy ilmeisesti näytellä vieraskoreaa,
vaikka henki menisi.
Taikasana,
jolla suomalaisia painostetaan hyväksymään ulkomaalaiset, on monikulttuurisuus:
Suomesta halutaan tehdä monikulttuurimaa, jossa erilaisista kulttuureista
tulevat ihmiset elävät kuin kyyhkyslakassa toinen toistaan rakastaen ja
rikastuttaen.
Monikulttuurisessa
Ruotsissa ulkomaalaiset tekevät 15 prosenttia rikoksista, vaikka heitä on vain
viisi prosenttia väestöstä. Monikulttuurisessa Suomessahan ulkomaalaiset eivät
tietenkään rötöstelisi ja jos rötöstelevät, niin jotainhan värikkäämmästä ja
rikkaammasta elämänmuodosta täytyy maksaa.
Kun
muslimimies tappoi uskottoman vaimonsa, niin takavuosien suvaitsevainen
ruotsalainen alioikeus määräsi hyvin lievän rangaistuksen, koska uskottoman
naisen tappaminen ei nyt kertakaikkiaan ollut miehen omassa kulttuurissa järin
vakava rikos.
Mitenkähän
pitkälle tulevaisuuden monikulttuurisessa Suomessa joustetaan sitten, kun
saamelaisten joiut on korvattu muessinien rukouskutsuilla?
Suomalaisten
on selitetty pelkäävän ulkomaalaisia siksi, että suomalaisten itsetunto on niin
heiveröinen. Heikkoa itsetuntoa on jumputettu suomalaisten päähän niin kauan,
että he saattavat jo itsekin luulla olevansa rasistinrääpäleitä, joita pitääkin
rangaista monikulttuurisuudella.
Lähde:
HS
*
Niin. Aikanaan Suomessakin oli oikeita
toimittajia. Nyt ei ole kuin papukaijoja. Tosin varsinaiset siivekkäät
papukaijat ovat varsin älykkäitä, seurallisia ja miellyttäviä eläimiä joten MC
Tsuhnan puolesta pyydän anteeksi vertausta oikeilta papukaijoilta.