tiistai 17. maaliskuuta 2020

Pertin neljäs historiantunti: Ihmistä suurempi byrokratia


Koska alkoi se julkisen sektorin yliturvottaminen? Tarkkaa aikaa tuskin kukaan osaa sanoa. Mutta merkit siitä että valtio alkaa satsata turhaan ja tarpeettomaan olisi pitänyt osata jo aikaa sitten lukea ja ”kehitys” pysäyttää. Tosin ehkä merkit osattiin lukea mutta kehitys nähtiin jostain syystä hyvänä eikä sitä edes haluttu pysäyttää. Laitetaanpa eräs vuodatus eräältä kirjailijalta. Lukija voi keskenään arvailla miltä vuodelta se on:

Touko Savukoskelta on mennyt ääni. Lentsu on suurin piirtein parantunut, paitsi että päätä huippaa varsinkin sängystä ylös noustessa. Mutta ääntä ei lähde. Ei ole puhettakaan opetustehtävistä.

Koulutoimenjohtaja on määrännyt hänet koulutoimistoon töihin. On sekin parempi kuin istua kotona toimetonna.

Mikään komennus ei voi olla vastenmielisempi Touko Savukoskelle. Hän on aina irvistellyt koulutoimistoa. Kun koulutoimenhoito siirrettiin kunnille, ei vielä kukaan aavistanut millainen byrokratia siitä syntyisi. Olihan ennen niin että puolipäivätoiminen virkailija pystyi hoitamaan kunnan kouluasiat. Mutta nyt on varsinkin suuremmissa kaupungeissa sellaiset toimistot että johtajaa, päällikköä, palkanlaskijaa ja kanslistia riittää.

Touko Savukosken päässä vilisevät Kunnallisliiton kirjapainosta myytävät 1500 erilaista lomaketta. Juuri on valtion tilintarkastajien toimesta julkistettu tieto, että julkisen hallinnon kirjallinen tuotanto lienee noin neljäkymmentä hyllykilometriä. Kaiken huippuna pöyhistelee 51 000 sivua käsittävä komiteamietintö. Kuka sellaisen kehtaa lukea? Valtion viranomaiset eivät kykene käyttämään hyväkseen kuin murto-osan keräämästään tiedosta. Kansan pilapuheet virastojen paperikasojen siirtelemisestä ovat liiankin tosia.

Touko katselee voipuneena ruskeassa kansiossa olevia papereita. Siinä on kirjelmä kulkenut rataa opettaja – rehtori – koulutoimenjohtaja – lääninhallitus – kouluhallitus. Huomattavan ajan kuluttua on sama asia tullut alaspäin samaa tuskien tietä. Eikä mikään ole edistynyt, sillä nyt pyydetään lisäselvityksiä. Ja tuossa kansiossa on jo monenlaista leimaa, lausuntoa, puhelintiedustelua ja asiantuntijan jahkailua.

Tuo vuodatus ei ole viime viikolta vaan se on jo vuodelta 1978 Veikko Huovisen kirjasta Lentsu. Virkamiesturvotus oli nähtävissä jo silloin mutta sille ei tehty mitään. Muuta kuin turvotettiin tarkoituksella.

Eläköön byrokratia. Eläköön akateeminen suojatyö.



sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Odotukset ja todellisuus


EU: Expectation



EU: Reality



Haluatko tuon jätkän tunkevan kärsänsä asioihisi? Ai et? No hän tekee sen joka ristuksen päivä. Britit päättivät toisin. No more bullying, no more Guy Verhofstadt.

No more EU.

Perässä tullaan. Tosin maailman itäsaksalaisimpana kansana sitten aivan viimeisenä kun muita ei ole enää jäljellä.

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Mikä onkaan hälyttävää?


Vihervasemmistolaisten näkökulmasta Itä-Euroopan kehitys on hälyttävää. Erityisesti ministerimme Tytti Tuppurainen on kunnostautunut kommentoimaan että Itä-Euroopan kansat eivät saisi äänestää oman halunsa mukaisesti. Kyseinen kuva kertoo siitä, että ehkä se hälyttävä tilanne onkin jossain muualla. Kuva on Petterssons-blogista josta hieman käännettyä lisätietoa. Taustatiedoksi voisi muistuttaa, että valtamedia uutisoi mielellään Intian raiskauksista:

Aftonbladet uutisoi, että Intiassa tapahtuu raiskaus joka viidestoista minuutti.
Intiassa n. 1,4 miljardia asukasta ja 34 000 raiskausta vuodessa. 24 raiskausta miljoonaa asukasta kohti.

Ruotsissa n. 10 miljoonaa asukasta ja 7960 raiskausta vuodessa. 800 raiskausta miljoonaa asukasta kohti. Ruotsissa raiskaukset ovat 30 kertaa yleisempiä kuin Intiassa.

Suomessa n. 5,5 miljoonaa asukasta ja 1400 raiskausta vuodessa (2018). 254 raiskausta miljoonaa asukasta kohti. Suomessa raiskaukset ovat 10 kertaa yleisempiä kuin Intiassa.

Onko näin, että vihervasemmistolaisen mielestä maan ihmisoikeustilanne on sitä parempi mitä enemmän maassa on raiskauksia ja räjähdyksiä?

Kiitos käännöksistä, lisätiedoista ja vinkeistä salaiselle asiamiehellemme Johanille.

tiistai 31. joulukuuta 2019

Maailmanloputonta uutta vuosikymmentä


Vuonna 2004 tehdyn raportin mukaan vuonna 2020 ilmastonmuutoksen vuoksi tulisi the end of the world as we know it:

Ilmastonmuutos seuraavan 20 vuoden aikana voi johtaa maailmanlaajuiseen katastrofiin, jonka seurauksena miljoonia ihmishenkiä menetetään sodissa ja luonnonkatastrofeissa. USA:n puolustusjohtajien peittelemä ja The Observerin saama salainen raportti varoittaa, että suuret Euroopan kaupungit vajoavat nousevien merien alle Britannian syöksyessä ”siperialaiseen” ilmastoon vuoteen 2020 mennessä

Tähän ennustettuun maailmanloppuun on aikaa enää noin yhdeksän tuntia joten emmeköhän uskalla jo korkata Tsuhnan Kostot sen kunniaksi että maailma on olemassa myös puolenyön jälkeen. Ja älkää olko huolissanne. Modernin Peppi Pitkätossun näennäisesti johtama hurmosliike kehittää kyllä uusia maailmanloppuja.

MC Tsuhnan presidentin ominaisuudessa toivotan kaikille hyvää uutta vuosikymmentä.



sunnuntai 22. joulukuuta 2019

MC Tsuhnan leikatut jouluterveiset


Hallituksemme on tarjoamassa suomalaisille joululahjaksi jotain jota ei haluttu ja joka tuodaan Charter-koneilla perille. MC Tsuhnan presidenttinä tarjoan miellyttävämmät ja huomattavan rauhanomaiset jouluterveiset Marskin viinojen merkeissä.



Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

torstai 5. joulukuuta 2019

Pertin kolmas historiantunti: isänmaallisuus ja itsekkyys


Tervehdys, kansalaiset. Jatkan historiantuntejani ja nyt opetusta tarjoavat otteet J.E. Salomaan teoksesta Yleinen Kasvatusoppi vuodelta 1943. Nykyisinhän koulukasvatuksen ykkösidea on sekoittaa lapsen päänuppi jo mahdollisimman nuorena mutta tuolloin vielä keskityttiin olennaiseen. Kuvat suurenevat klikkaamalla. Ensin oppia isänmaallisuudesta:



Ja sitten vielä tiettyä yleispätevää poliittisesta itsekkyydestä joka sopii nykypäiväänkin erityisen hyvin:



Hyvää joulun odotusta kaikille. Itsenäisyyspäivähän on enää maakuntatason ylimitoitettu farssi.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Pertin isänpäivän toivotukset ja medialukutaitoa


Niin kuin viimeisimmät gallupit kertovat ovat perussuomalaiset varsin mukavassa nosteessa tosin eihän se vielä sinänsä mihinkään riitä:



Suurinpiirtein viimeisen kymmenen vuoden ajan on perussuomalaisten kuihtumista ennusteltu monin tavoin. Tässä yksi ennuste vuodelta 2011.

Niin no, teknisesti ottaen toimittaja oli oikeassa mutta ei kylläkään voinut kuvitellakaan sitä, mitä nykyisen gallupit kertovat. Yleensä asiasta ennustaminen on ollut sitä että kansallismieliset yleensäkin kuihtuvat kuin nahistuneet lantut laarissa ja yhteiskunnan häiriötila lakkaa olemasta.

Sinänsä se ei ole ollut ennustamista vaan toivomista. Nykyisin mainostetaan kovasti medialukutaitoa joten MC Tsuhnan presidentin ominaisuudessa tarjoan sitä hieman. Eli:

Mikäli valtamedian toimittelija tai ns. asiantuntija toteaa:

”Näin tulee tapahtumaan”

se suomennettuna tarkoittaa että:

Toivon, että näin tulee tapahtumaan joten totean että näin tulee tapahtumaan ja toivon, että minua uskotaan”.

Tähän asti ”täydellisin” toimittelijan toivioennustushan oli tämä Saska Saarikosken legendaarinen:



Se siitä ja nyt toivottelen hyvää isänpäivää. Vietetään sitä nyt, sillä pian punavihreä hallituksemme saattaa päättää että isyys on vain vanhentunut sosiaalinen konstruktio ja ainoa oikea vanhemmuuden muoto on yksinhuoltajaäitiys. Laitetaan vielä pari isänpäivään tunnelmaltaan sopivaa kuvaa:





Hyvää isänpäivää!