tiistai 17. elokuuta 2021

MC Tsuhna ja puoluekokokous 2021

 MC Tsuhnan jäsenen raportti persujen puoluekokouksesta:

 Kävin edellisen kerran perussuomalaisten puoluekokouksessa neljä vuotta sitten eli siinä kuuluisassa Jyväskylän kokouksessa. Tänä vuonna Seinäjoella tunnelma  oli paljon rennompi. Sama kireys ja tarve vaihtaa suuntaa puuttuivat kokonaan.

Ennakkosuosikki Riikka Purra voitti odotetusti mutta kanssakilpailijoista sekä Sakari Puisto että Ossi Tiihonen saivat yllättävän paljon ääniä. Purra oli kiitospuheessaan hieman pöllämystynyt mutta seuraavana päivänä linjapuheessaan hän näytti parhaat puolensa eli hyvän asiaosaamisen ja realistisen käsityksen perussuomalaisen politiikan mahdollisuuksista.

Ajattelin ensin, että en kävisi enää sunnuntaina kokouksessa, mutta muutin mieleni, kun tuli tilaisuus tavata eräs, jonka tunsin aiemmin vain sosiaalisesta mediasta. Tulimme hyvin juttuun ja varmasti tapaamme vielä uudelleen samoissa merkeissä.

Mitä tulee itse valintoihin, ne menivät melkein siten kuin odotettiin. Puheenjohtajakilpailussa Sakari Puisto osoittautui fiksuksi kaveriksi. Tulevaisuutta varten hänen kannattaa opetella eräs poliitikon perustaito eli kyky tuoda itseään esille. Ei tarvitse tyrkyttää mutta taustalle ei ainakaan kannata jäädä.

Ossi Tiihonen puolestaan ajoi koronatoimia vastustavaa linjaa, joka varmasti jakoi mielipiteitä. Vaikka itse pidän tiettyjä Ossin linjauksia oikeina ja Ossia itseään sanavalmiina kaverina, hän meni mielestäni tietyissä asioissa liian pitkälle. Jos hän olisi laskelmoiva poliitikko, hän ei olisi niin tehnyt. Itse olisin halunnut, että Ossi olisi käynyt enemmän koronan torjuntaan käytettyjä taloussulkuja vastaan ja vastustanut koronapassia. Lasten rokottamista hän toki vastusti, mikä on oikein.

Tiihosen taustavoimiin kuului Leveli-podcastista tuttu kaksikko Slim Mill ja Nico Giansanti. Pojat lähettivät suoraa lähetystä puoluekokouksesta ja saivat enemmän katsojia kuin Perussuomalaisten virallinen striimi.

Kun Tiihosta ei valittu puheenjohtajaksi, pettymys kävi pojilla liian kovaksi, mikä kirvoitti ikävänlaisia ja jopa asiattomia kommentteja Matti Putkosta kohtaan. Kaksikon kannattaisi muistaa, että Tiihonen oli poliittisesti kokematon ensikertalainen ja että hänen tuloksensa puheenjohtajakisassa oli erittäin hyvä. Kahden vuoden kuluttua on mahdollista yrittää uudelleen. Puoluekokouspaikalla kuultiin epäilyjä, joiden mukaan Tiihonen olisi menossa Ano Turtiaisen puolueeseen. Itse en usko tähän.

Kaksikko hyökkäsi myös äänestyksissä käytettyä laitteistoa vastaan. Samaa laitteistoa käytettiin vuonna 2017. Kyseinen laitteisto tuottaa paljon hylättyjä ääniä jostain syystä. Tässä puoluekokouksessa hylättyjen äänien määrää ei kerrottu mutta 2017 Jyväskylässä niitä oli huomattavan paljon.

Bitcoin-miljonääri Giansantin edesottamuksista kerrotaan myös tässä artikkelissa. Artikkelin väitteiden todenperäisyyden saa jokainen arvioida itse. On todennäköistä, että toimittaja pani siihen vähän lapinlisää.

Leveli ja Tiihonen kuitenkin toivat kokoukseen jännitteitä, joita siellä muuten ei ehkä olisi ollut. Mitään Jyväskylän jälkeisten tapahtumien kaltaista tuskin on kuitenkaan odotettavissa.


4 kommenttia:

  1. En ollut kuullutkaan tuosta Giansantista ennen Iltalehden artikkelin lukemista, joten se meni minulle täydestä.

    Tietäisikö joku, mitä asianomaiset puoluekokouksessa menosivat, mikäli totuus poikkeaa taas kerran valtamedian kertomasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leveli on Youtube-kanava, jonka toinen juontaja on Chiansanti. https://www.youtube.com/channel/UCpryP_lwxYJB0ckBfx6bbKg

      Poista
  2. Toki itsensä esiin tuominen on hyve johonkin rajaan asti, mutta ylityrkyt edustajat, äänestäjät varsinkin perussuomalaisista osa vaistoavat sellaisen, ja se ei aina ole hyvä asia. Tuo mainitsemasi Jyväskylän puoluekokus, jossa Jussi valittiin on hyvä esimerkki. Sampo Terholla oli nappia, lippua, banderollia ja esitettä, ja hän itse riehui kuin riihipiru kättelemässä jokaisen joka tuli halliin. Jussi sitävastoin täytyi etsiä väkijoukosta, itse ryhdyi etsimään häntä kysyäkseni hänen mielipidettään puoluesihteeristä. Hetken etsinnän jälkeen havaitsin hänen seisoksivan erän pylvään luona yksikseen. Menin jutulle ja kysyin asiani, hän kertoi mielipiteensä asiasta ja perusteli sen miksi kyseinen henkilö oli paras siinä vaiheessa, jos valta vaihtuu. Totesin selvä tapus ja äänestäväni neuvon mukaan, kuten äänestäisin häntäkin myös. Ja siinäpä se. Puhdasta asiaa ilman paatosta ja itsekehua. Kun on kykyä tarpeeksi ja uskottavuutta sekä karismaakin kansan keskuudessa, ei tarvitse sirkustemppuja.Osa ihmisistä toki menee halppoheikkien kelkkaan, lipevien puheiden ja lupausten houkuttelemana.

    VastaaPoista
  3. Kertsu59: Puisto oli ennalta suhteellisen tuntematon ehdokas ja hänen olisi pitänyt jonkin verran enemmän antaa tietoa itsestään ja ajatuksistaan ennen puheenjohtajakilpaa.

    VastaaPoista