sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Wiha V: The Peak Of Hate



Jälleen kerran rauhaa rakastavat viha-ajattelijat kokoontuivat wihatapaamiseen joka tällä kertaa järjestettiin Vihajoella. Karttakuvassa näkyvä alue on wihan kyllästämä.



Muistutetaan, että wiha-isotoopin puoliintumisaika on 3.000 vuotta joten kyseiselle alueelle ei kannata mennä ihan vähään aikaan piipertämistarkoituksessa. Liian pitkä oleskelu alueella saattaa aiheuttaa spontaania ajattelutoimintaa.

Tapaamiseen osallistuivat myös Pertin kaukaiset afrikkalaissukulaiset jotka toivat lahjaksi maagisia voimia omaavan wihakiven:



Kaiken kaikkiaan tapaaminen meni rauhallisessa yhteistyöhengessä ja mopott toimi hyvin koko ajan. Koska seminaarit ovat suurta muotia, niin mopoontumisajot järjestettiin seminaarimuotoisena ja tässä niiden ohjelma. Nimet lavastettuja osallistujien työpaikan suojelemiseksi. Meidän kaikkien pääelinkeino kun on syöminen.:

Vihafoorumin ohjelma



Ensimmäinen päivä

18.00 - 19.30 Saapuminen paikalle.

Valitettavasti seminaaria ei voinut aloittaa aiemmin, koska osanottajat olivat töissään kiinni, jotta rauhanseminaareille saataisiin rahoitusta niiden aloittamiseksi parempaan aikaan.


19.30 - 20.00 Tervetuliaismalja.

Drinkkinä "Talonmiehen vapaapäivä" eli jallukola ilman kolaa. Kyseinen drinkki otetaan sen toiveen kunniaksi että eräs ruotsalainen lentokoneita pysäyttelevä wanna be-julkkistypsy saisi itselleen sambialaisen hyppykupan.


20.00 - 20.30 Seminaari 1: Wihaan innoittamassa

Alustus peruuntui yhden osanottajan saatua puhelun Hesarin tilaajapalvelulta. Kaiutin päälle jotta kaikki kuulevat. Annetaan entisen tilaajan suorasanainen palaute lehden nykyisestä linjasta seminaarin osanottajien naurunrähäkän säestämänä.


20.30 - 22.00 Sauna

Päästetään pienhiukkasia ilmakehään puukiukaalla sen sijaan että lämmitettäisiin sauna ekologisella järvivoimalla tuotetulla sähköllä. Paistetaan kiukaalla wihamakkaraa. Kasvismakkarat paistetaan kiukaan pesässä. Käydään uimassa Vihalammessa ilman suihkua eli lisätään vesistöjen sinileväkuormitusta. Istutaan terassilla ja juodaan kaljaa.


22.00 - 02.00 Vapaamuotoista keskustelua

Keskustellaan osapuolia kiinnostavista aiheista, kuten haittamaahanmuutosta, poliitikkojen älykkyysosamäärästä sekä pillusta ja sen saatavuudesta. Havaitaan paperittomuus polttavaksi ongelmaksi, kun Mönkkönen menee huussiin paskalle. Kaveria ei jätetä vaan käydään nenästä pidellen toimittamassa Hesari paikalle. Nenästä ei pidetä Mönkkösen pythonin vaan Saska Saarikosken kolumnin takia. Mönkköstä varoitetaan käyttämästä kyseistä sivua pyyhkimiseen, ettei persereikä likaannu.

2.00 - 10.00 Sikeää nukkumista

Aamulla ihmetellään, miksi hitossa vaimot valittavat etteivät saa nukuttua meidän kuorsaamiseltamme.

Toinen päivä


10.00 - 11.00 Wiha-aamiainen

Munia ja pekonia. Pannulla paistettua makkaraa. Ihmetellään miksi kukaan haluaa ruveta vegaaniksi eli vajota ravintoketjussa pykälää ihmistä alemmas. Rötvänperä väittää tunteneensa yhden huumorintajuisen vegetaristin, mutta muut eivät usko.


11.00 - 14.00 Seminaari 2: Myötätuntoisen kohtaamisen anatomia

Mietitään, pystymmekö kohtaamaan rodullistetun tai sukupuolistetun henkilön ennakkoluulottomasti. Tullaan siihen lopputulokseen, että yksilötasolla angolalainen homo voi olla miten helvetin hyvä jätkä tahansa. Viiteryhmien keskiarvot ovat ihan toinen asia.


14.00 - 16.00 Tutustumismatka paikalliseen kuntakeskukseen

Kuski valitaan hauskalla seuraleikillä "kuka puhaltaa pienimmät lukemat alkometriin". Karsintarajana käytetään 0,0 promillea eli lähtö tapahtuu välittömästi seminaarin ensimmäisen osallistujan saavutettua haamurajan. Pidetään tarkkaan silmällä ettei kukaan sihauta oluttölkkiä auki sen aamun yhden tasoittavan jälkeen. Matkalla kuskin vieressä on tähystäjä, joka huutaa "Tissihälytys kello kahdessa! Arvio: C-kuppi!" hyvännäköisen naisen ilmestyessä näköpiiriin. Käydään torin vieressä baarissa ottamassa yhdet, paitsi kuski. Päätetään myöntää toisillemme titteli "Panomies emeritus". Ilahdutaan suuresti, kun ei nähdä ainuttakaan sandaaliläpsyttelijää. Annetaan kunnalle pisteet järkevästä väestöpolitiikasta.

Paluumatkalla poiketaan hampparibaarin kautta ostamassa pikaevästä. Saadaan rahasta viisi euroa liikaa takaisin ja palautetaan se myyjän hämmästykseksi.


16.00 - 18.00 Seminaari 3: Demokratiakeskustelu

Todetaan, että demokratia nykymuodossaan ei enää toimi. "Mies ja ääni" -periaate toimii niin kauan, kun työssäkäyviä on enemmän kuin elätettäviä. Huoltosuhteen huononnuttua enemmistö pystyy äänestämään vähemmistön rahat itselleen. Mietitään mitä asialle voidaan tehdä. Jäsen Torpanmäen ehdotus voittaa äänestyksen yksimielisesti eli päädytään ottamaan oluet.


18.00 - 20.00 Seminaari 4: Inhimillinen vallankumous - yksilön muutoksesta globaaliin rauhaan

Pohditaan Ruotsin tilannetta ja todetaan, että sikäläisten ongelmien ratkaisuun on olemassa manuaali, mutta se on valitettavasti kirjoitettu saksan kielellä. Epäillään kuitenkin, että siitä on olemassa serbiankielinen käännös.


20.00 - 0.00 Sauna

Ks. sama ohjelma kuin viimeksi, mutta pidemmällä kaavalla. Jäädään terassille istumaan ja juomaan olutta. Ehdotetaan saunalle Nobelin rauhanpalkintoa. Todetaan, että todennäköisin voittaja on savusauna, koska sieltä tullaan tummina ulos ja sehän on yleensä riittävä peruste palkinnolle. Barack Obamalta voi kysyä tarkempia tietoja aiheesta. Lasketaan ovatko kaikki nousseet järvestä ja saadaan luvuksi yhtä enemmän kuin pitäisi. Koska kukaan ei tunnustaudu ylimääräiseksi ja olutta tuntuu riittävän, asia katsotaan loppuunkäsitellyksi.


0.00 - 2.00 Seminaari 5: Seksuaalivähemmistöjen oikeudet

Kukaan ei keksi aiheesta mitään sanottavaa, joten ruvetaan sen sijaan kehumaan sitä, miten hyvät akat meillä on.


2.00 - 10.00 Yöunet

Kuten edellä.

Kolmas päivä


10.00 - 11.00 Wiha-aamiainen

Kuten edellä. Annetaan julkilausuma, että tähän menuun voisi vaikka tottua.


11.00 - 13.00 Seminaari 6: Voiko Lähi-itää ymmärtää?

Havaitsemme kysymyksenasettelun yksinkertaiseksi. Kyllä voi. Lähi-itään saadaan rauha heti, kunhan edes toinen seuraavista ehdoista toteutuu:

1) Arabit lakkaavat haluamasta tappaa juutalaisia

2) Juutalaiset lakkaavat haluamasta elää.

Sitä ennen on turha toivo.


13.00 - 14.00 Pikasauna

Tällä kertaa peseydytään lopuksi saippualla siltä varalta, että kotona olisi lämmin vastaanotto.

14.00 - 15.00 Seminaari 7: Hiroshiman ydinpommin muisto

Pidetään hetken hiljaisuus niille miljoonille, jotka jäivät kuolematta siksi että Hiroshimassa ja Nagasakissa kuoli parisataatuhatta ja Japanin oli pakko antautua ilman maihinnousua. Kiitetään ydinpommia maailmanrauhasta, sillä ilman sitä Neuvostoliitto olisi jyrännyt Länsi-Euroopan kylmän sodan aikana.


15.00 Wihafoorumin päätös

Kaikkien puhallettua alkometriin nollat erotaan ylimpinä ystävinä ja todetaan, että on se perkele kumma että vaikka kuinka ollaan wihapuhujia, niin ollaan rauhallisia miehiä. Päätetään järjestää seuraavakin seminaari, vaikka sille ei saadakaan yhteiskunnan rahoitusta.




Tsuhnapa vuan hyvinniin forever!

1 kommentti:

  1. Seminaari lienee ollut loistava menestys!
    Seuraavaan tapahtumaan saattaa olla osallistujia eri intressipiireistä liikaakin. Joten: suojeluskunta eläinkunnasta.
    Mihin voi jättää osallistumisanomuksen?

    VastaaPoista