lauantai 30. toukokuuta 2020

Ylen näkemys suomalaisista


Kouluthan loppuivat taas kertaalleen. Minkäslaisella kuvalla Yle uutisoi asiaa? No, tietysti:



Onhan sentään hyvä että meitä pottunokkia on vielä sentään kolmasosa. Mutta hei, vakavasti: ketä Yle kuvittelee kusettavansa? Ja luuleeko se, että kusetus onnistuu?

6 kommenttia:

  1. No jaa, eiköhän tuokin kuva ole jälleen kerran yksi variaatio Hyvän Ihmisen Uskontunnustuksesta.
    Tuskin Yle ja muu valtavalemedia näitä enää kansalaisille suuntaakaan, vaan toisilleen ikuisessa kilpailussa Parhaan Ihmisen pokaalista.

    VastaaPoista
  2. Juuri näin. Toimittajat tekevät juttuja toisilleen. Ja viimeiset vuodet ne ovat jo haastatelleet toisiaan asiantuntijoina.

    VastaaPoista
  3. Mä jouduin tänään viettää tunnin verran steissillä Makkaratalon puoleisen etuoven vieressä puolilta päivin. Voi ristus sentään sitä menoa. Jokaisen suomalaisen täytyisi päästä kokemaan omin silmin ja korvin se meno ja meininki.

    VastaaPoista
  4. Se meno olisi pitänyt lopettaa heti alkuunsa vuonna 1990. Samoin kuin tuo Ylen propaganda.

    VastaaPoista
  5. Niino. YLE:läiset katsovat maatamme piäkaapunnin kuplasta. Siellä ruskea Suomi on varmastikin ihan todellisuutta.

    Tiedostavien tättähäärien ja nutturatukkaisten pyöräilevien partahipstereiden maailmassa kuva varmastikin on todellisuutta.

    VastaaPoista
  6. Kyllä. Ja kyseinen kupla yrittää pakkosyöttää tuota kuvaa kuplansa ulkopuolelle.

    VastaaPoista