maanantai 22. helmikuuta 2016

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Onnittelut Annalle


K-Kaupan Anna valittiin Vuoden helsinkiläiseksi ylivoimaisella ääntenenemmistöllä ja vielä "listavaalin" ulkopuolelta. Lämpimimmät onnittelut!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Kokoontumisajo vokkien varjossa

MC Tsuhnan jäsenet pitivät kokoontumisajon Suomen ehkä tiheimmän vokkikeskittymän liepeillä. Kohtaamisessa tutustuttiin graffititaiteeseen. Sehän on nykyisin kovin arvostettua. Tsuhnalaisetkin totesivat, että paikallinen graffititaiteilija oli tavoittanut ajan hengen.


Tsuhna Forever! - Forever Tsuhna!


torstai 31. joulukuuta 2015

Tsuhnamaista uutta vuotta 2016

Turpamoottorin pärinää ja pauketta häpemättömän tsuhnamaisessa kansallishengessä myös seuraavana vuonna.


Tsuhna Forever! - Forever Tsuhna!


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Tsuhnamaista joulua 2015

MC Tsuhna toivottaa hyvää, rauhallista ja häpeämättömän tsuhnamaista joulua.


maanantai 7. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä Helsingissä

Lyhyt tiivistelmä itsenäisyyspäivän tapahtumista:

a) Rauhalliset kansalaiset pitivät rauhallisen mielenilmaisun sekä soihtukulkueen, jolla he kunnioittivat Suomen itsenäisyyttä.

b) Leikkipartisaanit halusivat kohdistaa rauhallisiin kansalaisiin poliittista väkivaltaa.

c) Poliisi esti tämän ja leikkipartisaanit saivat selkäänsä.

d) Jälkeenpäin leikkipartisaanit itkivät, että heihin kohdistettiin poliittista väkivaltaa, koska he eivät saaneet harjoittaa poliittista väkivaltaa.

e) Valtamedia on kovasti huolissaan äärioikeiston noususta ja jatkaa sen etsimistä toivoen sen joskus löytävänsä.

Ja sitten kuvia päivän ajalta:


Laura Huhtasaari puhujalavalla.


Tämän hetken johtava suomalainen kansalaisaktivisti Junes Lokka.


Junes Lokka piti puheen, jossa hän osoitti ymmärrystä poliiseille, vaikka Juneksella ei aina ole ollut helppoa poliisien kanssa.


Poliisilla oli käytössään uusi mellakankestävä Mörkö-ajoneuvo. Poliisin läsnäolo oli runsas ja näkyvä.


Lähistöllä järjestettiin myös toinen mielenosoitus.


Mannerheimin patsas sijaitsi mielenosoituspaikan välittömässä läheisyydessä.


Sebastian Tynkkynen piti innostavan puheen.


Eduskuntatalon paikalla oli eduskuntataloa kuvaava peite. Sana kulissi kuvaa valitettavasti hyvin nykyistä kansanedustuslaitosta.


Anarkomarkojen kokoontumispaikalla Hesperian puistossa Runeberginkadun ja Mechelininkadun välissä poliisit esiintyivät näyttävästi ja runsaslukuisina. Jälkikäteen selvisi, että polisi esti tehokkailla toiminnallaan soihtukulkueen häiriköinnin lähes täysin. Vain yksi pamaus kuului juuri ennen soihtukulkuetta.


Poliisit vaihtoivat mellakkavarustukseen Runeberginkadun varteen pysäköidyssä bussissa. Tarjolla oli ilmeisesti myös kahvia ja mahdollisuus käydä vessassa.


Soihtukulkueen osallistujat valmistautuvat Töölöntorilla.


Soihtukulkue kulkee pitkin Runeberginkatua. Osallistujamäärä yllätti positiivisesti ja oli lähellä tuhatta vihamielisestä säästä huolimatta.


lauantai 17. lokakuuta 2015

Kokoontumisajo Jumbossa

Tsuhna MC Elfhill ja Tsuhna MC Strawcreek tapasivat kokoontumisajoissa kauppakeskus Jumbossa. Tarjolla oli japanilaista orjatyövoimaruokaa:



Paikalla olleet pakolaisnaiset käyttäytyivät kokoontumisajoihin osallistuvia miehiä kohtaan korrektisti, eivätkä ahdistelleet, tuijotelleet, käpälöineet ja ehdotelleet hävyttömiä. 

Mopot toimi luonnollisesti hyvin koko ajan.