maanantai 30. huhtikuuta 2018

Pertin vappumuotia ja kulttuurikolonialistinen Kekkonen


MC Tsuhnan presidenttinä toivotan kaikille oikein hauskaa vappua ja muistutan samalla asianmukaisesta vappupukeutumisesta. Tietysti muistamme vanhastaan sen, että työntekijät pitävät haalareita arkisin ja selitteläättörit puolestaan vappuna. Mitä taas tulee päähineisiin niin joka jätkä tietää aina sen verta että ylioppilaslakki on so last season. Siispä kyseiset lätsät kierrätykseen ja käyttökelpoiseksi huopakatteeksi. Todelliset pertillektuellit nykäisevät vappuna päähänsä Hankkijan lippalakin.



Tässä on samalla syytä muistuttaa suvaitsevais-tiedostavien henkilöoletettujen taholta esiin nostettuja vaatetukseen liittyviä oikeamielisiä asioita. Tiettyjä vaatekappaleita ei tavallisen suomalaisen pottunokan sovi käyttää, ettei hän syyllistyisi kulttuurilliseen apprpr… approparpl… arrppolpl… raparpl… tota noin pöllimiseen. Ensimmäinen kielletty vaatekappale on tietysti neljän tuulen lätsä.


Lisäksi on selvää, varsinkin viime aikaisten tapahtumien valossa että inkkareitten anteeks siis native americansien sulkapäähinettä käyttävä joutuu tsuhnan helvettiin.


Koska puolestaloukkaantuminen on uusiutuva ja loputon luonnonvara niin MC Tsuhna auttaa hieman ammatti- ja tapaloukkaantujia uusien kiellettyjen kangaskappaleitten ja muihin ulkonäköön liittyvien ilmiöitten löytämisessä. Selväähän on, että poncho suomalaisen ihmisen päällä on selkeää kulttuurisitäjotakin ja sitä myöten täysin tuomittavaa.


Ja arabihuivit tulee jatkossa jättää arabien kauloihin vaikka tämä kohta saattaa sattua eniten nimenomaan suvaitsevais-tiedostavaan väestönosaan.


Burmalaiset kaularenkaat tulee jatkossa jättää ostamatta.


Samoin kuin etiopialainen huulienvenyttäminen tulee välittömästi lopettaa. Tämä niin kulttuurillisista kuin esteettisistäkin syistä.


Näillä eväillä on hyvä lähteä vapunviettoon mutta MC Tsuhnan vastuullisena presidenttinä tahtoisin vielä muistuttaa siitä hirvittävästä historiallisesta painolastista joka meillä suomalaisilla on kollektiivisena ristinämme. Jopa entistä tasavallan presidenttiä Urho Kekkosta myöten. Jos seuraava kuva ei ole valtionpäämiehen toteuttamaa kulttuurikolonialismia niin mikä sitten?

Ei muuta kuin hallitus välittömästi hätäistuntoon, alaleuat porukalla väpättämään ja mannertenväliset monikärkianteeksipyynnöt lentämään joka ristuksen suuntaan. Ehkä jopa päädytään siihen että Kekkosen presidenttikausi takautuvasti perutaan ja historia kirjoitetaan uusiksi.


Mukavaa ja rauhallista vappua!




Tsuhna Forever! – Forever Tsuhna!

12 kommenttia:

  1. Saamelaisasusteiden käyttöongelma nousee nousee jatkuvasti esiin. Asia pitäisi pystyä viimeinkin ratkaisemaan. Suomi voisi näyttää mallia sopuisuudesta ja myöntää itsenäisyys Saamelaisten kotiseutualueelle ja samalla myös Ahvenanmaalle. Molempien alueiden suunnalta henkii vahva isänmaallinen ja etnonationalistinen tunnetila. Ainakin kantasuomalaiset pottunokat aiheuttavat noilla alueilla allergiaa. Samelaisten valtioon voisi kuulua myös alueita Venäjältä, Ruotsista ja Norjasta. Saamelaiset asuvat siten monen valtion alueella ovat vähän kuin kurdit. Kurditkin ansaitsisivat oman valtion.

    Saamelaisia on monenlaisia ja nämä ryhmät taitavat hieman karsastaa toisiaan. Jos Saame itsenäistyisi, he voisivat vapaasti jatkaa käräjöintiään esim. siitä, kuka on etnisesti kelvollinen saamelaiskäräjien jäsen ja kuka ei. Omassa valtiossaan saamelaiset voisivat vaalia mm. pukeutumistaan ja äidinkieltään paljon voimallisemmin kuin nykytilanteessa. Virallisen diplomatian keinoin he voisivat myös vaikuttaa siihen, että saamelaisuuden tunnusmerkkien käyttäjäehdokkaat tutkittaisiin ja hyväksytyille myönnettäisiin sertifikaatti.

    VastaaPoista
  2. Morjesta MikkoK. Periaatteessa mikä ettei mutta taitaa olla vaan niin, että se saamelaisvaltio saattaisi olla taloudellisesti elinkelvoton. Ja sinänsä nämä saamelaiset nillittäjät jotka saavat kovasti media-aikaa koostuvat vaan muutamasta citysaamelaisesta. Se tiedetään että saamelaiset ovat kyllä keskenään pirun riitaista porukkaa.

    Ahvenanmaan voisi periaatteessa luovuttaa Ruotsille ihan rauhassa (tai vaihtaa vaikka Tornionjokilaakson Ruotsin puolella sijaitseviin suomalaiskuntiin) mutta siinä tulee mieleen se uhka että jos sotilaallinen tilanne kiristyy niin Venäjähän miehittää sen alta aikayksikön. Ruotsin puolustusvoimat kun eivät enää ole mikään vakavasti otettava sotilaallinen voima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juuri näinhän asia on. Kanta-Suomi on sekä Saamelaisalueelle että Ahvenanamaalle elintärkeä rahoittaja ja puolustaja. Tympeäksi asian tekee se, että nämä tahot purevat ruokkivaa kättä ja haukkuvat käden ojentajaa. Ahvenanmaalaiset kauhistuvat, jos heidän alueelleen tulee suomalaisia harjoittelemaan heidän puolustamistaan!

      Näistä syistä kannattaisi pitää esillä itsenäistymiskorttia. Sen voisi aina silloin tällöin lätkäistä pöytään vaihtoehtona. Kielteisen vastauksen jälkeen voisi aina kysellä, että miksi itsenäisyys ei maistu, kun sitä oikein tarjotaan, ... perustelkaa nyt asia kunnolla.

      Poista
  3. Saamelaisten tihein keskittymä taitaa olla Helssingissä?

    VastaaPoista
  4. Eiköhän se kumminkin ole siellä pohjoisimmassa Lapissa.

    VastaaPoista
  5. Voi voi, nytpä kävikin kehnosti. Luin tämän liian myöhään, enkä siksi ehtinyt ajoissa antaa pojille noita pukeutumisohjeita: https://ryppyjareika.blogspot.fi/2018/04/hyvaa-vappua-2018.html

    VastaaPoista
  6. Käyn vuosittain lapissa kalareissuilla ja koskaan ei ole ollut mitään ongelmia paikallisten kanssa, ei saamelaisten eikä paikallisten syväjokelaisten.
    Viime reissulla oltiin kaverin kanssa joen varressa, ihan luvallisella paikalla kun pikkuisen korkin päälle astunut aboriginaali paukkoi paikalle mesomaan. Kuulemma hänen rantojaan ja etelän vetelät vaan roskaa ja paskoo paikat.
    Oli kaksi vaihtoehtoa, vetää äijää käkättimeen tai diplomatia, päädyin jälkimmäiseen.
    Kaadoin mitään puhumatta termoksesta kunnon siivun voimajuoma jamesonia mukiin ja kysyin maistuuko?
    Maistuihan se ja sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia, saatiin vielä kunnon lohivene lainaksi.
    Taitaa ne räyhäsaamelaiset sun muut pesiä kehä 1:n sisäpuolella, ei lapissa. Keskenään ne siellä vääntää, milloin mistäkin. Parempi kun ei niihin vääntöihin etelänvetelä sotkeudu.
    Tietyissä paikoissa korpilaki on vielä vahvasti voimissaan.
    Hyvänä esimerkkinä eräs kolleega jonka mutsi asustelee Pellon kylän liepeillä.
    Naapurin kanssa jokin ongelma mitättömän aidan kanssa. Naapuri vetäisi aidan nurin traktorilla. Kysyin kolleegalta, että kait soitit virkavallalle. Kaveri vastasi, että ihan turhaa soitella. Kävi vetäisemässä mummonkiusaajaa tuelta turpiin ja ilmoitti, että seuraavalla kerralla tulee sairaalareissu. Homma oli sillä selvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on jäänyt mieleen, että jänkhäjussille ei hauki ruoaksi kelpaa, on roskakala. Onko se Lapin hauki niin huonoa, vai eikö tuulihatut osaa tehdä ruokaa? Vai muuten vain ylpiää joukkoa, kuten etelässäkin alkaa jo olla vaikkeivät olekaan lappilaisia kuin joku saamalainen. Rauhanpiipun paikka?

      Poista
  7. Morjesta Reijo Koiraalle ja joppos 123:lle.

    Reijo: Ehkäpä tämän sulkapäähinecaustin myötä olisi odotettavissa aiheeseen pureutuvaa mainiota ryppysarjakuvaa?

    joppos 123: Samanlaisia kokemuksia meillä Tsuhnan miehillä. Oletettavasti nämä saamelaiscaustit ovat peräisin muutamilta citysaamelaisilta jotka hakevat uhriutumisesta kannattavaa elämänuraa. No, nykyisessä Suomessahan se on helppoa.

    VastaaPoista
  8. No juu, eiköhän tämä neitokainen Petra, joka puhuu koko 21 vuotisen elämänkokemuksensa rintaäänellä lähinnä aloittanut vaalikampanjansa.

    Olen melko varma, että näemme EK vaaleissa ehdokkaan nimeltä Petra Laiti.

    VastaaPoista
  9. Morjens, KKi. Mitä varmimmin on näin. Nouseva tähti. Meriittinä uhriutuminen.

    VastaaPoista