sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Kehitysmaat, älykkyysosamäärä ja empatia

Käännetty Fria Tider-julkaisusta. Suuret kiitokset MC Tsuhnaa avustaneelle kääntäjälle. Tatu Vanhanenhan kertoi saman jo aikanaan. Mutta jos totuus tekee kipeää, niin siitähän on vaiettava.

*

Tanskalainen tutkimus: Kolmannen maailman lapsilla on matalampi älykkyysosamäärä ja matalampi kyky empatiaan

He ovat tanskalaislapsiin verrattuna kaksi vuotta jäljessä henkisessä kehityksessä. Geneettiset erot ovat tutkijoiden mukaan "erittäin huolestuttavia".

"TIEDE. Kolmannen maailman maahanmuuttajataustaisten esikoululaisten kognitiiviset kyvyt ja sosiaaliset taidot ovat huomattavasti heikommat kuin tanskalaisten vanhempien lapsilla. Sen osoittaa kattava tutkimus 13 000 lapsesta Tanskassa, raportoi Information.

Tutkimuksen mukaan muiden kuin länsimaisten maahanmuuttajien vanhempien viisivuotiaalla lapsella on keskimäärin selvästi vähemmän kehittynyt empatiakyky, ovat vähemmän yhteistyökykyisiä ja heidän on vaikeampi ilmaista tunteitaan kuin kolmevuotiaan tanskalaislapsen.

Geneettiset erot ovat huolestuttavia. Raportin taustalla olevat tutkijat kutsuvat tuloksia "erittäin huolestuttaviksi" tanskalaisen Information-lehden mukaan.

– Uskon, että tämä ei ole yllätys opettajille, jotka työskentelevät päivittäin lasten kanssa. Mutta monille muille tulokset voivat vaikuttaa hätkähdyttävältä. Näiden lapsiryhmien välillä on huomattavia eroja, ja on tärkeää, että tiedämme tämän kehittäessämme pedagogista työtä Tanskassa, sanoo professori Dorthe Bleses Aarhusin yliopistosta.

Kolmannesta maailmasta tuleva maahanmuuttajalapsi on tutkimuksen mukaan keskimäärin kaksi vuotta jäljessä henkisessä kehityksessään verrattuna tanskalaisiin etnisiin ikäisiinsä. Se aiheuttaa heidän ajautumisen rikolliseen käyttäytymiseen myöhemmässä elämässä.

Nämä lapset ovat saaneet huonot kortit, ja kun he astuvat koulutusjärjestelmään, voidaan olla huolissaan, jotta he eivät selviä siitä. Koska he itse keskeyttävät koulunsa tai muuten eivät pysty suorittamaan opintojaan, ja siitä aiheutuu hankaluuksia, kertoo kriminologi Linda Kjær Minke Etelä-Tanskan yliopistosta.

Dansk studie: Barn från tredje världen har lägre IQ och lägre empati


maanantai 21. kesäkuuta 2021

Niin monta menetettyä mahdollisuutta…

Aika ajoin on vaikeaa tietää, onko juttu tehty kieli poskessa vai onko kyseessä aitouskovainen.

Joka tapauksessa toivotamme jo tässä vaiheessa hyvää, rauhallista ja BLM-vapaata juhannusta.

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Jonon ohi eli kielletty totuus

Helsingissä tapahtunut perussuomalaisten vaalimainosten sensurointi kertoo hyvin, että Suomessa faktojen julkinen esittäminen on kiellettyä ja vain vastuullinen valehtelu on suotavaa. MC Tsuhna ei ole saavuttanut tätä uusfaktanvapauden tilaa joten laitetaanpa se kielletty mainos näkyville tälläkin nurkalla.

Suvakki syö pöydässäsi. Äänestä se huuthelvettiin.