torstai 20. joulukuuta 2018

Tsuhnamaista joulua 2018


Ystävät ja kylänmiehet.

Valitettavasti MC Tsuhnan presidentti Pertti ei ehdi jättää joulutervehdystään sillä hän on tällä hetkellä osallistumassa puupäiden maailmankonferenssiin Woodheadissa joka sijaitsee Englannin Derbyshiressa.


Joten lähettelemme jouluterveisiä niin Pertin kuin MC Tsuhnan puolesta. Jouluhan on ilon juhla ja ilon kautta täytyy lähestyä myös seuraavaa vuotta. Jos tämä mennyt vuosi 2018 olikin suvaitsevais-tiedostavassa Suomessa syvältä ja poikittain niin kannattaa muistaa että nykyisellä menolla se oli loppuelämämme paras vuosi.

Vietetään siis rauhallisen tsuhnamainen joulu niin rasvaa tirskuvan sianlihan kuin poltettavien pienhiukkasten muodossa ja aloitetaan vuosi 2019 ihan yhtä vittumaisen tsuhnamaisella asenteella kuin ennenkin.

Hyvää ja rauhallista joulua sekä onnen ja menestyksen täyttämää uutta vuotta toivottavat Pertin puolesta Hotelli Yrjöperskeleen omistajat Ykä & Ylva Perskeles.



Tsuhna forever! - Forever Tsuhna!


tiistai 18. syyskuuta 2018

Unkari ja Erkko-konsernin alamäki


Eräs MC Tsuhnan kanssa tekemisissä oleva henkilö lähestyi meitä kuvatiedostolla joka sisältää Aatos Erkon vuonna 1956 Viikkosanomiin kirjoittaman Unkarin kansannousuun ja sen tappioon liittyvän tekstin. Laitetaan teksti ensin sellaisenaan ja sitten vielä kuvana. Teksti:

Hyvästi ystävät

Kuolemme Unkarin ja Euroopan puolesta

Vain yksi teksti:

Aatos Erkko

UNKARI ON POISSA

Unkari on poissa. Veljeskansamme taistelu vapautensa puolesta on päättynyt. Pienten ja sorrettujen kansojen vapaudenkaipuu on jälleen saanut iskun, josta sen on vaikea toipua.

On turhaa ja lapsellista puhua suurieleisesti rauhasta ja rauhanomaisesta rinnakkaiselosta kansojen kesken. Sellainen on mahdotonta. Suurvaltojen edut ovat aina olleet etusijalla ja tulevat aina olemaan. Pienten kansojen voimakas vapaudentahto ja halu elää itsenäisenä on tämän hetken maailmassa sivuseikka.

Unkarin kansan toivoton taistelu niiden käsitteiden puolesta, joita myöskin meidän maassamme pidetään pyhänä, on mykistyttävä ja järkyttävä opetus jokaiselle suomalaiselle. Olemme oppineet pitämään vapauttamme ja itsenäisyyttämme itsestään selvänä asiana. Samalla tavalla on monen muun pienen maan kansa ajatellut kunnes sen kohtalon hetki on lyönyt.

Tyydyttääkseen jonkin suurvallan kunnianhimon pieni kansa on saanut uhrata kalleimman aarteensa, vapautensa. Ei edes toistuva avunhuuto, ei edes toivoton taistelu elämästä ja kuolemasta liikuta suurvaltoja, ei valloittajaa eikä valloittajan vastustajia. Pientä kansaa ei kukaan auta. Sen on autettava itse itseään olemalla yksimielinen ja vahva puolustaessaan itsenäisyyttään.

Pian on jälleen joulukuun kuudes. Se on velvoittava päivä. Olkoon se meille muistutus siitä mitä me eniten kunnioitamme ja mitä meidän on tehtävä voidaksemme säilyttää sen.

Ja sitten sama kuvana:



Kun ottaa huomioon sen, mitä linjaa Erkko-konserni nykyisin edustaa esimerkiksi suhtautumisessa nimenomaan Unkariin – ja tietysti Suomenkin itsenäisyyteen – voi todeta että kyseinen konserni on muuttunut miehittäjän käsikassaraksi. Nykyisin miehittäjä tosin tulee lännestä.



Tsuhna forever! – Forever tsuhna!



sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Wiha V: The Peak Of Hate



Jälleen kerran rauhaa rakastavat viha-ajattelijat kokoontuivat wihatapaamiseen joka tällä kertaa järjestettiin Vihajoella. Karttakuvassa näkyvä alue on wihan kyllästämä.



Muistutetaan, että wiha-isotoopin puoliintumisaika on 3.000 vuotta joten kyseiselle alueelle ei kannata mennä ihan vähään aikaan piipertämistarkoituksessa. Liian pitkä oleskelu alueella saattaa aiheuttaa spontaania ajattelutoimintaa.

Tapaamiseen osallistuivat myös Pertin kaukaiset afrikkalaissukulaiset jotka toivat lahjaksi maagisia voimia omaavan wihakiven:



Kaiken kaikkiaan tapaaminen meni rauhallisessa yhteistyöhengessä ja mopott toimi hyvin koko ajan. Koska seminaarit ovat suurta muotia, niin mopoontumisajot järjestettiin seminaarimuotoisena ja tässä niiden ohjelma. Nimet lavastettuja osallistujien työpaikan suojelemiseksi. Meidän kaikkien pääelinkeino kun on syöminen.:

Vihafoorumin ohjelma



Ensimmäinen päivä

18.00 - 19.30 Saapuminen paikalle.

Valitettavasti seminaaria ei voinut aloittaa aiemmin, koska osanottajat olivat töissään kiinni, jotta rauhanseminaareille saataisiin rahoitusta niiden aloittamiseksi parempaan aikaan.


19.30 - 20.00 Tervetuliaismalja.

Drinkkinä "Talonmiehen vapaapäivä" eli jallukola ilman kolaa. Kyseinen drinkki otetaan sen toiveen kunniaksi että eräs ruotsalainen lentokoneita pysäyttelevä wanna be-julkkistypsy saisi itselleen sambialaisen hyppykupan.


20.00 - 20.30 Seminaari 1: Wihaan innoittamassa

Alustus peruuntui yhden osanottajan saatua puhelun Hesarin tilaajapalvelulta. Kaiutin päälle jotta kaikki kuulevat. Annetaan entisen tilaajan suorasanainen palaute lehden nykyisestä linjasta seminaarin osanottajien naurunrähäkän säestämänä.


20.30 - 22.00 Sauna

Päästetään pienhiukkasia ilmakehään puukiukaalla sen sijaan että lämmitettäisiin sauna ekologisella järvivoimalla tuotetulla sähköllä. Paistetaan kiukaalla wihamakkaraa. Kasvismakkarat paistetaan kiukaan pesässä. Käydään uimassa Vihalammessa ilman suihkua eli lisätään vesistöjen sinileväkuormitusta. Istutaan terassilla ja juodaan kaljaa.


22.00 - 02.00 Vapaamuotoista keskustelua

Keskustellaan osapuolia kiinnostavista aiheista, kuten haittamaahanmuutosta, poliitikkojen älykkyysosamäärästä sekä pillusta ja sen saatavuudesta. Havaitaan paperittomuus polttavaksi ongelmaksi, kun Mönkkönen menee huussiin paskalle. Kaveria ei jätetä vaan käydään nenästä pidellen toimittamassa Hesari paikalle. Nenästä ei pidetä Mönkkösen pythonin vaan Saska Saarikosken kolumnin takia. Mönkköstä varoitetaan käyttämästä kyseistä sivua pyyhkimiseen, ettei persereikä likaannu.

2.00 - 10.00 Sikeää nukkumista

Aamulla ihmetellään, miksi hitossa vaimot valittavat etteivät saa nukuttua meidän kuorsaamiseltamme.

Toinen päivä


10.00 - 11.00 Wiha-aamiainen

Munia ja pekonia. Pannulla paistettua makkaraa. Ihmetellään miksi kukaan haluaa ruveta vegaaniksi eli vajota ravintoketjussa pykälää ihmistä alemmas. Rötvänperä väittää tunteneensa yhden huumorintajuisen vegetaristin, mutta muut eivät usko.


11.00 - 14.00 Seminaari 2: Myötätuntoisen kohtaamisen anatomia

Mietitään, pystymmekö kohtaamaan rodullistetun tai sukupuolistetun henkilön ennakkoluulottomasti. Tullaan siihen lopputulokseen, että yksilötasolla angolalainen homo voi olla miten helvetin hyvä jätkä tahansa. Viiteryhmien keskiarvot ovat ihan toinen asia.


14.00 - 16.00 Tutustumismatka paikalliseen kuntakeskukseen

Kuski valitaan hauskalla seuraleikillä "kuka puhaltaa pienimmät lukemat alkometriin". Karsintarajana käytetään 0,0 promillea eli lähtö tapahtuu välittömästi seminaarin ensimmäisen osallistujan saavutettua haamurajan. Pidetään tarkkaan silmällä ettei kukaan sihauta oluttölkkiä auki sen aamun yhden tasoittavan jälkeen. Matkalla kuskin vieressä on tähystäjä, joka huutaa "Tissihälytys kello kahdessa! Arvio: C-kuppi!" hyvännäköisen naisen ilmestyessä näköpiiriin. Käydään torin vieressä baarissa ottamassa yhdet, paitsi kuski. Päätetään myöntää toisillemme titteli "Panomies emeritus". Ilahdutaan suuresti, kun ei nähdä ainuttakaan sandaaliläpsyttelijää. Annetaan kunnalle pisteet järkevästä väestöpolitiikasta.

Paluumatkalla poiketaan hampparibaarin kautta ostamassa pikaevästä. Saadaan rahasta viisi euroa liikaa takaisin ja palautetaan se myyjän hämmästykseksi.


16.00 - 18.00 Seminaari 3: Demokratiakeskustelu

Todetaan, että demokratia nykymuodossaan ei enää toimi. "Mies ja ääni" -periaate toimii niin kauan, kun työssäkäyviä on enemmän kuin elätettäviä. Huoltosuhteen huononnuttua enemmistö pystyy äänestämään vähemmistön rahat itselleen. Mietitään mitä asialle voidaan tehdä. Jäsen Torpanmäen ehdotus voittaa äänestyksen yksimielisesti eli päädytään ottamaan oluet.


18.00 - 20.00 Seminaari 4: Inhimillinen vallankumous - yksilön muutoksesta globaaliin rauhaan

Pohditaan Ruotsin tilannetta ja todetaan, että sikäläisten ongelmien ratkaisuun on olemassa manuaali, mutta se on valitettavasti kirjoitettu saksan kielellä. Epäillään kuitenkin, että siitä on olemassa serbiankielinen käännös.


20.00 - 0.00 Sauna

Ks. sama ohjelma kuin viimeksi, mutta pidemmällä kaavalla. Jäädään terassille istumaan ja juomaan olutta. Ehdotetaan saunalle Nobelin rauhanpalkintoa. Todetaan, että todennäköisin voittaja on savusauna, koska sieltä tullaan tummina ulos ja sehän on yleensä riittävä peruste palkinnolle. Barack Obamalta voi kysyä tarkempia tietoja aiheesta. Lasketaan ovatko kaikki nousseet järvestä ja saadaan luvuksi yhtä enemmän kuin pitäisi. Koska kukaan ei tunnustaudu ylimääräiseksi ja olutta tuntuu riittävän, asia katsotaan loppuunkäsitellyksi.


0.00 - 2.00 Seminaari 5: Seksuaalivähemmistöjen oikeudet

Kukaan ei keksi aiheesta mitään sanottavaa, joten ruvetaan sen sijaan kehumaan sitä, miten hyvät akat meillä on.


2.00 - 10.00 Yöunet

Kuten edellä.

Kolmas päivä


10.00 - 11.00 Wiha-aamiainen

Kuten edellä. Annetaan julkilausuma, että tähän menuun voisi vaikka tottua.


11.00 - 13.00 Seminaari 6: Voiko Lähi-itää ymmärtää?

Havaitsemme kysymyksenasettelun yksinkertaiseksi. Kyllä voi. Lähi-itään saadaan rauha heti, kunhan edes toinen seuraavista ehdoista toteutuu:

1) Arabit lakkaavat haluamasta tappaa juutalaisia

2) Juutalaiset lakkaavat haluamasta elää.

Sitä ennen on turha toivo.


13.00 - 14.00 Pikasauna

Tällä kertaa peseydytään lopuksi saippualla siltä varalta, että kotona olisi lämmin vastaanotto.

14.00 - 15.00 Seminaari 7: Hiroshiman ydinpommin muisto

Pidetään hetken hiljaisuus niille miljoonille, jotka jäivät kuolematta siksi että Hiroshimassa ja Nagasakissa kuoli parisataatuhatta ja Japanin oli pakko antautua ilman maihinnousua. Kiitetään ydinpommia maailmanrauhasta, sillä ilman sitä Neuvostoliitto olisi jyrännyt Länsi-Euroopan kylmän sodan aikana.


15.00 Wihafoorumin päätös

Kaikkien puhallettua alkometriin nollat erotaan ylimpinä ystävinä ja todetaan, että on se perkele kumma että vaikka kuinka ollaan wihapuhujia, niin ollaan rauhallisia miehiä. Päätetään järjestää seuraavakin seminaari, vaikka sille ei saadakaan yhteiskunnan rahoitusta.




Tsuhnapa vuan hyvinniin forever!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Pertti sekä vanhat ja uudet juhannusperinteet


Edessä olevaan juhannukseen liittyy tietysti suuri määrä erilaisia perinteitä. Yksi suomalainen perinne on hukkuminen joka on onneksi vuosien varrella ollut vähenemään päin. Edelleenkin elinvoimainen perinne on kokon polttaminen:



Jos on oikein hyvä juhannustunnelma päällä voi tietysti polttaa saunankin. Kunhan polttaa omansa. Vieraitten omaisuutta ei parane polttaa:



Sinänsä nämä perinteet ovat tylsiä ja vanhoja suomalaisperinteitä. Meitä suuresti rikastuneempi Ruotsi on uusruotsalaisten johdolla opetellut uusia kokkoperinteitä. Niin kuin tämä uusruotsalainen autokokko:



Tai uusruotsalaisten maisemadekoreeraukseen kuuluva itsesytytetty vastaanottokeskuskokko:



Kesää voi juhlistaa myös uusruotsalaisella koulukokolla:



Tai sitten käyttämällä omaa moskeijaansa kokkotarpeina ja väittävän sitten että joku toinen sytytti sen:



Nuo kuvat siis eivät olleet jostain sotaa käyvästä maasta vaan rauhan ja sivistyksen tyyssijasta Ruotsista. Uudempana kokkoperinteenä on Euroopassa laajemmallekin leviämässä ns. virtuaalikokko joka vastaa entisten aikojen kirjaroviota. Sillä pyritään hävittämään vääriä mielipiteitä:



Henkilökohtaisesti pitäytyisin siinä että pysymme porukassa vanhoissa suomalaisissa juhannusperinteissä. Ehkäpä Suomen ruotsinkielinenkin väestö pystyttää edelleen sen juhannussalkonsa eikä sitä Ruotsin puolella niin kovasti muodissa olevaa midsommarfittania:



MC Tsuhnan puolesta toivotan kaikille hyvää ja rauhallista juhannusta.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Pertin vappumuotia ja kulttuurikolonialistinen Kekkonen


MC Tsuhnan presidenttinä toivotan kaikille oikein hauskaa vappua ja muistutan samalla asianmukaisesta vappupukeutumisesta. Tietysti muistamme vanhastaan sen, että työntekijät pitävät haalareita arkisin ja selitteläättörit puolestaan vappuna. Mitä taas tulee päähineisiin niin joka jätkä tietää aina sen verta että ylioppilaslakki on so last season. Siispä kyseiset lätsät kierrätykseen ja käyttökelpoiseksi huopakatteeksi. Todelliset pertillektuellit nykäisevät vappuna päähänsä Hankkijan lippalakin.



Tässä on samalla syytä muistuttaa suvaitsevais-tiedostavien henkilöoletettujen taholta esiin nostettuja vaatetukseen liittyviä oikeamielisiä asioita. Tiettyjä vaatekappaleita ei tavallisen suomalaisen pottunokan sovi käyttää, ettei hän syyllistyisi kulttuurilliseen apprpr… approparpl… arrppolpl… raparpl… tota noin pöllimiseen. Ensimmäinen kielletty vaatekappale on tietysti neljän tuulen lätsä.


Lisäksi on selvää, varsinkin viime aikaisten tapahtumien valossa että inkkareitten anteeks siis native americansien sulkapäähinettä käyttävä joutuu tsuhnan helvettiin.


Koska puolestaloukkaantuminen on uusiutuva ja loputon luonnonvara niin MC Tsuhna auttaa hieman ammatti- ja tapaloukkaantujia uusien kiellettyjen kangaskappaleitten ja muihin ulkonäköön liittyvien ilmiöitten löytämisessä. Selväähän on, että poncho suomalaisen ihmisen päällä on selkeää kulttuurisitäjotakin ja sitä myöten täysin tuomittavaa.


Ja arabihuivit tulee jatkossa jättää arabien kauloihin vaikka tämä kohta saattaa sattua eniten nimenomaan suvaitsevais-tiedostavaan väestönosaan.


Burmalaiset kaularenkaat tulee jatkossa jättää ostamatta.


Samoin kuin etiopialainen huulienvenyttäminen tulee välittömästi lopettaa. Tämä niin kulttuurillisista kuin esteettisistäkin syistä.


Näillä eväillä on hyvä lähteä vapunviettoon mutta MC Tsuhnan vastuullisena presidenttinä tahtoisin vielä muistuttaa siitä hirvittävästä historiallisesta painolastista joka meillä suomalaisilla on kollektiivisena ristinämme. Jopa entistä tasavallan presidenttiä Urho Kekkosta myöten. Jos seuraava kuva ei ole valtionpäämiehen toteuttamaa kulttuurikolonialismia niin mikä sitten?

Ei muuta kuin hallitus välittömästi hätäistuntoon, alaleuat porukalla väpättämään ja mannertenväliset monikärkianteeksipyynnöt lentämään joka ristuksen suuntaan. Ehkä jopa päädytään siihen että Kekkosen presidenttikausi takautuvasti perutaan ja historia kirjoitetaan uusiksi.


Mukavaa ja rauhallista vappua!




Tsuhna Forever! – Forever Tsuhna!

tiistai 13. maaliskuuta 2018

MC Tsuhna auttaa opiskelemaan

MC Tsuhnaa lähestyttiin viestillä, joka sisälsi Opetushallituksen vihapuhekoulutusmateriaalia. Materiaalin koulutuksen kautta haltuunsa saanut henkilö lähestyi MC Tsuhnaa ja tiedusteli, olisiko MC Tsuhnalla käyttöä tälle. Sen sijaan että olisimme ottaneet virallisesti opiksemme, tiedustelimme jäsenistöstämme halukkuutta laatia tähän lisämateriaalia eli toimintaohjeet vihapuhekoulutuksen viattomiksi uhreiksi joutuville. Jäsenemme Jaska Brown tarttui syöttiin ja laati opetukselle erittäin käyttökelpoisen antiopetuksen joka näin annetaan luettavaksi kaikille kyseiseen koulutukseen joutuville. Jaskan antiopetuksen voi lukea tästä.




Realismi forever – Forever realismi! 

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Mopott puhuivat lakeuksilla


Tsuhna MC:n chapterit Lakeus, Huitsinnevada, Lällävesi ja Nyhtänköljä järjestivät mopoontumisajot jylhillä lakeuksilla perinteisissä merkeissä.






Normaaliohjelman lomassa täytyy tietysti nauttia hiilihydraatteja ja valkuaisaineita ja siitä vastasi tällä kertaa Vaasan Wihatuotanto joka tarjosi mopoontumisajoihin olutpekonihirveä. Annoksia valmistaessa on lausuttu jo ammoin kuolleilla ja kielletyillä kielillä lausuttuja Julmia Kansallismielisiä Sanoja.



Mopoontumisajot sujuivat hyvässä sekä rakentavassa yhteistyöhengessä ja mopott toimi hyvin koko ajan. Mopoontumisajot omistettiin kuuluisan lakeuden miehen Tapio Tuurin muistolle.



Gone but not forgotten.