sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Etnistä lisää koululaitoksessamme

MC Tsuhnaan otti yhteyttä eräs opettaja jonka tiedämme järkeväksi ja asialliseksi henkilöksi. Opettaja kertoi meidänkin tuntemasta käytännöstä eli oppilaitoksissa jaetaan lukuvuoden loputtua stipendit luokan parhaille oppilaille. Siis parhaille. Niille, joilla on paras keskiarvo. Joskus saatetaan jakaa stipendejä mm. parhaasta englannin kielen osaamisesta jne. Ihan hyvä ja kannustava käytäntö.

Nyt se parhaan oppilaan määritelmä on ns. etnisesti uudistettu eli kyseisen opettajan koulussa oli eräällä luokalla toki suomalaisia oppilaita joilla oli lähes kympin keskiarvo. Mutta kuka saikaan luokan stipendin? Vastaus: etnisesti edistyksellinen oppilas, jonka keskiarvo oli kolme numeroa heikompi kuin parhaitten pottunokkien.

Herättääkö kyseinen käytäntö suomalaisia oppilaita opiskelemaan entistä ahkerammin? Vai herättääkö se heissä halun muuntautua ulkonäöltään nykyisen positiivisen diskriminaation mukaiseksi?



torstai 27. toukokuuta 2021

Priorisoitua pervorahaa

Heikki Hurstille ei julkista rahaa ole pahemmin jaettu. Ja eihän se ole ihmekään sillä julkista rahaa tarvitaan paljon tärkeämpiin asioihin kuin rahvaan ruokkimiseen. Niin kuin vaikka tähän johon upotetaan puoli miljoonaa:

Johan se Kivivuoren Ottokin totesi että ”Kyllä sen Jumalakin tietää, missä sitä eniten tarvitaan”.


torstai 13. toukokuuta 2021

Ranskalaisten sotilaiden toinen kirje Macronille

Käännetty Fria Tider-julkaisusta. Kiitokset MC Tsuhnaa auttaneelle kääntäjälle. Tämä ansaitsee tulla luetuksi myös suomeksi.

Uusi kirje Macronille: "Sisällissota on tulossa, ja tiedät sen ihan hyvin"

Toisessa avoimessa kirjeessään Ranskan presidentti Macronille - jonka on allekirjoittanut neljännesmiljoona ihmistä - Ranskan armeija varoittaa jälleen islamisteja vastaan uhkaavasta sisällissodasta.

Siitä syntyi kova meteli, kun 20 eläkkeellä olevaa ranskalaista kenraalia ja tuhannet sotilaat julkaisivat huhtikuussa avoimen kirjeen presidentti Emmanuel Macronille.

Kirjeessä armeija varoitti muslimimaahanmuuttajien ja vasemmistolaisideologioiden aiheuttamasta Ranskaa pian lähestyvästä sisällissodasta tai "rotusodasta".

Ranskan hallitus vastasi uhkaamalla rangaista aktiivipalveluksessa olevia vetoomuksen allekirjoittaneita sotilaita.

Mutta nyt on julkaistu toinen avoin kirje konservatiivisessa Valeurs Actuelles -lehdessä ja tähän mennessä noin neljännesmiljoona ihmistä on allekirjoittanut sen.

Tällä kertaa kirjeenkirjoittajat ovat anonyymejä ja kertovat olevansa nuoria aktiivipalveluksessa olevia sotilaita.

"Me olemme sanomalehtien kutsuma "tulen sukupolvi ". Miehiä ja naisia, monen mielisiä aktiivisia sotilaita kaikista joukoista, kaiken arvoisia ja me kaikki rakastamme maatamme. Tämä on ainoa mainetekomme. Ja vaikka emme lain mukaan voi ilmaista itseämme piilottamatta kasvojamme, on aivan yhtä mahdotonta olla hiljaa", kirjeessä sanotaan.

Kirjeenkirjoittajat syyttävät presidentti Macronia "myönnytyksistä" islamilaisuudelle ranskalaisten maaperällä, kun taas maan sotilaat vuodattivat verta taistellessaan samaa ideologiaa vastaan esimerkiksi Afganistanissa, Malissa ja Keski-Afrikan tasavallassa.

Kuten edellisessä kirjeessä, Ranskan viranomaisia varoitetaan lähestyvästä "sisällissodasta", joka uhkaa Ranskan olemassaoloa.

RT:n mukaan kirjeenkirjoittajat viittaavat siihen, että ainakin osa heistä on osallistunut kotimaiseen sotilasoperaatioon Sentinelle, joka aloitettiin Pariisissa vuonna 2015 tehtyjen terrori-iskujen jälkeen, ja nähneet kuinka eräät Ranskan etniset ja uskonnolliset ryhmät ovat täysin erillään muusta maasta. Tällaisille ryhmille "Ranska ei ole muuta kuin sarkasmin, halveksunnan tai jopa vihan kohde". 

"Jälleen kerran Ranska on joutumassa sisällissotaan, ja tiedät sen hyvin", kirjeenkirjoittajat kirjoittivat Macronille. "Puhumme maamme eloonjäämisestä, maasi eloonjäämisestä."

Allekirjoittajat ilmaisevat myös vahvan tukensa ensimmäisen kirjeen taustalla olleille henkilöille ja eläkkeellä oleville kenraaleille. He kritisoivat myös voimakkaasti hallituksen vastausta kirjeeseen.

"Jos ensin kannustetaan armeijan korkeita upseereja ottamaan kantaa ja vastuuta ja sitten rangaistaan heitä vihaisesti, kun he kirjoittavat jotain muuta kuin taisteluraportteja, on oltava melko perverssi."

"Pelkuruus, vilpillisyys, kierous: tämä ei ole meidän näkemyksemme hierarkiasta. Päinvastoin, armeija erityisesti on paikka, jossa puhumme totta, koska uskomme sille elämämme", kirjeenkirjoittajat jatkavat.